Julkaistu    |  Päivitetty 
Suvi Palosaari

Enon seniorisali ei muutakaan - toiminta jatkuu toistaiseksi nykyisissä tiloissa Enon terveysasemarakennuksessa

Enon seniorikuntosali toimiikin vielä toistaiseksi nykyisellä paikallaan. Valmistelut muuttoon olivat jo pitkällä, kun tieto Siun soten vuodeosaston jäämisestä Enon terveysasemarakennukseen saavutti Joensuun kaupungin virkamiehet. Suvi Palosaari Enon seniorikuntosali toimiikin vielä toistaiseksi nykyisellä paikallaan. Valmistelut muuttoon olivat jo pitkällä, kun tieto Siun soten vuodeosaston jäämisestä Enon terveysasemarakennukseen saavutti Joensuun kaupungin virkamiehet.

Enon entisellä seniorikuntosalin käyttö jatkuu toistaiseksi nykyisellä paikallaan entisen terveysaseman tiloissa. Nykyisten tilojen käytön mahdollistaa se, että vuodeosaston toimintaa jatketaan Enon terveysasemarakennuksessa, eikä rakennus jääkään vielä tyhjilleen.

Joensuun kaupungin liikuntajohtaja Timo Heinonen kertoo, että tässä kohti parhaaksi nähtiin se, ettei Joensuukaan turhaa kiirehdi seniorikuntosalin muuttoa.

Heinosella ei ole käsitystä, kuinka kauan seniorisali voi jatkaa toimintaansa nykyisissä tiloissa. Se riippuu täysin terveysasemarakennuksen käytöstä, josta päättää nyt Siun sote, ja tulevaisuudessa hyvinvointialue. Tilojen käytön jatkuminen tuli kaupungille yllätyksenä.

– Toivotaan Siun sotelta pikkuisen aikaisemmin informointia, tämä on kaino toive sinne suuntaan, Heinonen kommentoi.

Hän murahtaa, että eiköhän Siun sotella ole ollut tieto vuodeosaston jatkumisesta terveysasemalla jo ennen viime viikkoakin, jolloin Joensuun kaupungille asiasta tiedotettiin.

Valmistelut olivat pitkällä

Yhdellä viikolla yhtä, toisella toista. Timo Heinosta harmittaa, sillä seniorikuntosalin muutosta ja muuton perumisesta informoiminen herättää luonnollisesti ihmetystä palvelun käyttäjissä.

Seniorisalin muuton valmistelut olivat jo Heinosen mukaan hyvässä vauhdissa, kun päätettiin ottaa peruutusaskel.

–  Ne olivat niin pitkällä, että tuli ihan viimeisellä hetkellä ilmoitus, ettei muutetakaan. Suunnitelmat olivat käytännössä jo sitä myöten valmiina, että ketkä lähtevät kuntosalivälineitä siirtämään, millä siirretään ja milloin siirretään.

Sinänsä suunnitelmat eivät ole kuitenkaan menneet aivan hukkaan, vaan käyttöä niille voi tulla tulevaisuudessa. Kun muutto nykyisestä paikasta tulee ajankohtaiseksi, seniorikuntosali siirretään suunnitelmien mukaan valtuustosaliin.

Maksut tulevat toiminnan siirtyessä

Aiemmin uutisoitiin, että seniorisalista tulee maksullinen vuoden alusta alkaen kun se siirtyy uuteen paikkaan. Miten käy maksujen, kun muuttoa ei tapahdukaan?

– Jos ja kun toiminta tulee kaupungin pyöritettäväksi, meiltä tulee esitys lautakunnalle seniorikuntosalin maksullisuudesta ja taksoista, riippumatta siitä, onko sijainti nykyisessä vai uudessa paikassa. Esityksen pohjana on tuolloin se, että kuntosali on kaupungin pyöritettävänä ja hinta yhdenmukaistetaan muiden maaseutualueiden kuntosalien kanssa. Päätös asiasta on sitten lautakunnan, eli se on poliittinen asia, Timo Heinonen sanoo.

Tähän saakka seniorikuntosalin käyttö on ollut ilmaista, sillä kuntosalin käyttö on ollut Siun soten alaista kuntouttavaa toimintaa.

Nykyisessä paikassa toimiessaan seniorikuntosalin käyttövuorot ja -ajat tulevat säilymään toistaiseksi nykyisellään. Käyttöajat muuttuvat sitten, kun muutto valtuustosaliin on ajankohtainen.

 

* Artikkelia päivitetty klo 14:31. Mukana Timo Heinosen kommentit.

Kommentoi

Hae sivuilta