Julkaistu    |  Päivitetty 
Suvi Palosaari

"Eno on yhdessä paljon enemmän kuin kaksi kylää erikseen" TILAAJILLE

Ahvenisella asuva Ville Toivanen on enocelliläinen kolmannessa polvessa. Toivanen opiskeli työn ohessa energia-alan erikoisammattitutkinnon (voimalaitosmestari) ja valmistui kesäkuussa. - Tämä on elinikäistä oppimista. Ihmisen on hyvä kehittää itseään, jotta pysytään työelämässä mukana, hän lausuu. Toivasen arjesta ison ajan haukkaavat erilaiset luottamustoimet, mutta kesäisin on aikaa myös kalastaa ja liikkua luonnossa. Suvi Palosaari Ahvenisella asuva Ville Toivanen on enocelliläinen kolmannessa polvessa. Toivanen opiskeli työn ohessa energia-alan erikoisammattitutkinnon (voimalaitosmestari) ja valmistui kesäkuussa. - Tämä on elinikäistä oppimista. Ihmisen on hyvä kehittää itseään, jotta pysytään työelämässä mukana, hän lausuu. Toivasen arjesta ison ajan haukkaavat erilaiset luottamustoimet, mutta kesäisin on aikaa myös kalastaa ja liikkua luonnossa.

Valtuustoon valitut: Ahvenisella asuva Ville Toivanen haluaa katsoa kaupungin kehitystä kokonaisvaltaisesti: myös elämä pitäjillä pitää mahdollistaa.

Ville Toivanen (kesk.), 39, on pitkäaikainen storaensolainen ja kunnallispoliitikko. Vuosien mittaan Toivaselle on kertynyt luottamustoimia niin yhdistystoiminnan kuin kuntavaikuttamisenkin puolella. Toivanen on Joensuun kaupunginvaltuuston jäsen, Riverian valtuuston puheenjohtaja. Lisäksi vastuupestejä on Vaara-Karjalan Osuuspankin edustajiston jäsenyys ja Joensuun seurakuntayhtymän vastuupestit.

Hae sivuilta