Julkaistu    |  Päivitetty 
Satu Niskanen

Mökki Enossa on paratiisi

Suuri kivi rannassa on yksi Vilma Lehtovaaran ja Jelmun lempipaikoista mökillä. Satu Niskanen Suuri kivi rannassa on yksi Vilma Lehtovaaran ja Jelmun lempipaikoista mökillä.

Vilma Lehtovaara työskentelee edistääkseen maaseudun elinvoimaisuutta ja nauttii yhteisöllisyydestä, jonka sopiva välimatka mahdollistaa.

Kontiorannassa asuvan Vilma Lehtovaaran, 34, ja hänen puolisonsa kesämökki on Enossa. Häihänvaaran reunaa mökin pihaan laskeutuessa maisema Joukiiselle Hiirenveden suuntaan on huikaiseva. Lehtovaara on lähtöisin Lahdesta, ja alun perin haussa olikin mökki Joensuusta siihen suuntaan. Tämä suunnitelma ei kuitenkaan onnistunut. Paikka valloitti ostajat jo heti katsomisreissun aluksi.

- Tuossa ylhäällä katsottiin jo, että onpa upeat maisemat. Laskeuduttiin tuo polku alas ja tuossa rannassa oli valtava koivu, jossa oli valtava pahka. Puolisoni on puuseppä ja hän tekee erityisesti pahkoista koruja ja muuta. Me katsottiin sitä pahkaa ja tuota maisemaa ja mietittiin, että tässäkö se nyt on?

Lehtovaara kertoo, että perimmäinen syy mökin hankkimiselle Pohjois-Karjalasta oli halu juurruttaa itsensä tänne. Hän muutti itse alun perin Joensuuhun opiskelemaan biologiaa vuonna 2006 ja puoliso on kotoisin Ilomantsista. Vaikka työt veisivät jossain vaiheessa muualle Suomeen tai ulkomaille, on mökki kuitenkin asia, joka antaa aina syyn palata.

Vilma Lehtovaaran suhde Enoon on hyvin lämmin, ja hän kertoo myös pysyvämmän Enoon muuttamisen olevan harkinnassa. Kyläläisten apu talon etsinnässä on yllättänyt Lehtovaaran, ja hän korostaakin Enon yhteisöllisyyttä.

- Vaikka hirveästi ei täällä ehdi tapahtumissa tai muissa aikaansa viettämään, niin jotenkin se yhteisö puskee läpi kaikesta, mitä täällä tapahtuu. On mieletöntä, että on pikkukylä, jossa on kaksi kauppaa ja Alko ja kaikennäköisiä palveluita löytyy. Tietysti ne ovat harmillisesti koko ajan vähenemässä, mutta kuinka monella on tämmöiset mökkimaisemat ja paikka ja kolme kilometriä on pyörällä tuohon kylälle. Ei tällaista paratiisia ole missään.

Biosfäärialueesta kestävää kehitystä

Vilma Lehtovaara on ennättänyt toimimaan muun muassa Joensuussa Botanian toiminnanjohtajana ja tekemään väitöskirjan. Nykyisessä työssään ely-keskuksen biosfäärialuekoordinaattorina hän aloitti vuonna 2020.

Biosfäärialueet ovat Unesco-kohteita ja ne toimivat kestävän kehityksen malli- ja kokeilualueina. Lehtovaaran mukaan Pohjois-Karjalassa sijaitsevan alueen rajaus on tällä hetkellä Lieksa, Ilomantsi ja Tuupovaara, mutta hän pyrkii löytämään yhteistyökumppaneita myös koko maakunnan alueelta. Näiden kanssa etsitään yhteisiä toimintatapoja ja pyritään kehittämään aluetta kestävästi. Biosfäärialueissa on kysymys sekä ympäristön että ihmisen hyvinvoinnin ja elinehtojen edistämisestä.

Lehtovaara kuvaa, että toiminta koostuu sekä paikallisten toimijoiden verkostoista, joilla pyritään tukemaan paikallisia yrityksiä ja yhdistyksiä kestävässä kehityksessä että maailmanlaajuisesta 727 biosfäärialueen verkostosta, jossa tukea ja toimivia käytäntöjä on mahdollista siirtää alueelta toiselle. Tärkeää on sekä käytännön osaamisen että tutkimustiedon jakaminen.

- Tässä maailmassa ei enää riitä, että meillä on vaan suojelualueita. Ei voida ajatella, että suojellaan vaan jotain länttejä ja sitten voidaan tehdä mitä vaan, vaan pitäisi löytää kestäviä tapoja harjoittaa elinkeinoja. Täytyy olla elinkeinoja, ja toivon, että täällä Pohjois-Karjalan syrjäkylilläkin olisi elinkeinomahdollisuuksia, eikä se olisi sitä, että metsät ovat jonkun helsinkiläisen omistuksessa ja ne kerran kolmessakymmenessä vuodessa kaadetaan matalaksi ja joku saa kerralla jonkun potin ja siinä se, Lehtovaara sanoo.

Näkyvin osa toimintaa ovat kehityshankkeet ja niitä on viime vuosina tehty pääasiassa EU-rahoituksella. Lehtovaara kertoo, että viimeisimmät hankkeet ovat olleet rajavyöhykeohjelmia venäläisten kanssa, ja niiden rahoitukset on nyt pyyhkäisty pois. Alkushokin jälkeen katse on alkanut kääntyä länteen päin. Lehtovaara kuvaa tilannetta hyväksi, koska yhteistyötahoja löytyy paljon myös pohjoismaiden ja Euroopan verkostojen kautta.

Pieni välimatka on hyväksi

Vilma Lehtovaaralle parasta hänen työssään on mahdollisuus olla edistämässä maaseudun elinvoimaisuutta. Hänelle suomalainen yhteisöllisyys kiteytyy ja näyttäytyy parhaiten kylissä. Toimiakseen se tarvitsee pientä välimatkaa. Hän kertookin välillä hämmästyttävänsä ulkomaalaisia vieraitaan sillä, mitä pohjoiskarjalainen maisema sisäänsä kätkee.

- Kanadalaisen tuttavan kanssa ajeltiin Kolin suunnalla, ja jossain tuli vastaan kyltti kesäkahvilasta. Ajeltiin pitkät pätkät sorateitä, kunnes tultiin kahvilalle, jossa oli tarjolla tuoreita munkkeja. Siellä oli paikalla myös paljon muita ihmisiä, ja vieraani ihmetteli, että miten tällaista voi olla täällä aivan keskellä ei-mitään. Lieksan Mätäsvaarassa ollaan myös sunnuntaina aamupäivällä saatu tuoreita munkkeja. Näihin päätyy, kun vaan viitsii eksyä.

Työssään Lehtovaara on paljon tekemisissä ihmisten kanssa. Mökki on paikka, jonne hän voi halutessaan vetäytyä, eikä siellä ole pakko nähdä ketään. Lähin naapuri on lähistöllä mutta ei kuitenkaan näköetäisyydellä.

-Se on juuri sopivaa yhteisöllisyyttä, on kiva, että naapureita on, mutta ovat tarpeeksi kaukana. Monesti tulee kyllä käytyä naapurissa kahvilla. Tuohan se turvallisuuden tunnetta myös, että joku on siinä, en haluaisi olla ihan kymmenien kilometrien päässä yksinään. Se on sitä yhteisöllisyyttä, jota voi annostella itse, saa olla itsensä herratar siinä kohtaa.

Vaikka mökkeilyyn kuuluu monenlaista puuhastelua, antaa se myös mahdollisuuden rauhoittua. Lehtovaara kertoo seuraavansa vuodenaikoihin liittyviä luonnonilmiöitä ja ympäröivä luonto luokin mökillä olemiseen tietyt rutiinit.

-Yksi syy siihen, miksi halusi mökin, oli että olisi syy tehdä perusasioita, kuten hakata halkoja ja kantaa puita. Mökkiin tulee sähköt, mutta kaivoa ei ole. Juomavesi tuodaan mukana ja muu käyttövesi tulee järvestä, eli talvella pitää avanto hakata, että pääsee saunaan.

Kommentoi

Hae sivuilta