Julkaistu 
Kaisa Keränen

Skeittiramppi on jo kovassa käytössä – Varparannalle rakentui monipuolinen liikunta- ja ajanviettopaikka TILAAJILLE

Eeli Pitkäkoski pääsi kavereidensa kanssa testaamaan Varparannan uutta skeittirataa viime lauantaina. Kaisa Keränen Eeli Pitkäkoski pääsi kavereidensa kanssa testaamaan Varparannan uutta skeittirataa viime lauantaina.

Varparannan kylän talkooväen kiireet helpottivat. Uuden monipuolisen liikuntapaikan avajaisia vietettiin viime lauantaina. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Raassinan mukaan kulunut kesä on ollut työntäytteinen.

– Pientä hommaa on vielä jäljellä, mutta voiton puolella ollaan.

Ulkoliikuntapaikat -hanke sai alkunsa, kun nuoret tekivät aloitteen kyläyhdistykselle skeittirampin rakentamisesta. Aloitteessa oli 42 nimeä. Leader-rahoituksen myötä ajatus sai tuulta alleen ja ajatus laajemmasta ajanviettopaikasta alkoi hahmottua.

Nyt valmistuneelta liikuntapaikalta löytyy skeittiradan lisäksi muun muassa pingispöytä ja koripallomaali. Jatkossa paikalle on tarkoitus tuoda myös sulkapallo- ja sählyvälineet.

Hae sivuilta