Julkaistu    |  Päivitetty 
Susanna Lehikoinen-Eriksson

Esko Tikkanen käy Kontiorannassa viikoittain muistojen keskellä TILAAJILLE

Esko Tikkanen opiskeli koulun jälkeen puutarhuriksi, mutta päätyi lopulta isänsä jalanjäljissä Kontiorantaan sotilasuralle. Puutarhurin ammatti oli kuitenkin hyödyksi, sillä Tikkanen pääsi suunnittelemaan alueen pihan. Sotilaskodin ympäristössä olevat puut, pensaat, ruusut ja nurmikko ovat hänen istuttamiaan. Susanna Lehikoinen-Eriksson Esko Tikkanen opiskeli koulun jälkeen puutarhuriksi, mutta päätyi lopulta isänsä jalanjäljissä Kontiorantaan sotilasuralle. Puutarhurin ammatti oli kuitenkin hyödyksi, sillä Tikkanen pääsi suunnittelemaan alueen pihan. Sotilaskodin ympäristössä olevat puut, pensaat, ruusut ja nurmikko ovat hänen istuttamiaan.

Kontiorannassa 1940-80-luvuilla asunut Esko Tikkanen kertoo, että alueella oli varuskunnan aikaan kosolti palveluja, ja elämä kulki tavallisissa arjen uomissa.

Täällä minä olen lapsuuteni ja nuoruuteni viettänyt ja 25-vuotisen sotilastyönsarkani tehnyt, Esko Tikkanen, 80, kertoo Kontiorannan entisellä varuskunta-alueella kulkiessaan.

Nurmeksen varuskunta lakkautettiin Tikkasen ollessa 7-vuotias, ja perhe muutti Kontiorantaan isän sotilastyön perässä.

Hae sivuilta