Julkaistu    |  Päivitetty 
Susanna Lehikoinen-Eriksson

Alle 80-vuotiaat kontiolahtelaiset ovat Pohjois-Karjalan ahkerimpia koronarokotteiden ottajia

Koronarokoteaikoja varataan Pohjois-Karjalassa hyvin. Kontiolahtelaiset ovat ottaneet maakunnassa eniten ykkösrokotteita. Arkistokuva: Tuire Haverinen Koronarokoteaikoja varataan Pohjois-Karjalassa hyvin. Kontiolahtelaiset ovat ottaneet maakunnassa eniten ykkösrokotteita.

Parhaiten rokotteita on otettu Kontiolahdella: kaikissa alle 80-vuotiaiden ikäryhmissä rokotekattavuus on yli maakunnan keskiarvon. Vähiten rokotteita on otettu Rääkkylässä, Polvijärvellä ja Nurmeksessa.

Pohjois-Karjalassa ensimmäisen rokotteen on saanut noin 76,7 prosenttia 12-vuotiasta riskiryhmäläisistä ja siitä vanhemmista asukkaista.

Kontiolahdella vastaava luku on noin 78,7 ja Joensuussa noin 75,4 prosenttia.

– Yksittäisiä ihmisiä on tullut vastaan, jotka miettivät toisen rokotteen ottamista, koska ovat saaneet niin paljon oireita ensimmäisestä rokotteesta. Mutta niitä ei ainakaan minun tietooni ole tullut kovin montaa, Siun soten toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen kertoo.

Jonkin verran rokoteaikoja on sen sijaan siirretty. Siirtoon tulisi olla pätevä syy, esimerkiksi työmatka. Lomamatkat toivotaan sovitettavan rokoteajan mukaan.

Koronarokotusten verkkoajanvarausjärjestelmän kautta on tiistaista lähtien voinut myös jättää pyynnön erokotusajan aikaistamiseksi. 2-rokotteen voi saada aiemmin, jos rokotteita on jäämässä yli omalla rokotuspisteellä. Ensimmäisen ja toisen rokotteen välissä on vähintään kahdeksan viikkoa.

Lisää ajankohtaisesta koronatilanteesta: Vielä ei ole aika höllätä käyttäytymistä – kaksikin rokotetta saanut voi sairastua koronaan ja levittää tautia

Kommentoi

Hae sivuilta