Julkaistu    |  Päivitetty 
Pielisjokiseutu

Joensuun kaupunki laajentaa yleisen maskisuosituksen 12 vuotta täyttäneisiin – laajennettu suositus voimaan maanantaina

Yleinen maskisuositus koskee edelleen kaikkia kaupungin julkisia tiloja. Toimistosihteeri Tuija Muja jakoi kasvomaskeja vähävaraisille Enon palvelupisteellä viime syksynä. Arkistokuva: Katariina Mustonen Yleinen maskisuositus koskee edelleen kaikkia kaupungin julkisia tiloja. Toimistosihteeri Tuija Muja jakoi kasvomaskeja vähävaraisille Enon palvelupisteellä viime syksynä.

Joensuun kaupunki laajentaa voimassa olevaa yleistä maskisuositustaan THL:n suosituksen mukaisesti koskemaan kaikkia 12 vuotta täyttäneitä maanantaista 18. tammikuuta alkaen. Aiemman suosituksen ikäraja oli 15 vuotta.

Maskien käyttöönotosta kaupungin peruskouluissa kuudennesta luokasta lähtien päätettiin jo aiemmin tällä viikolla.

Yleinen maskisuositus koskee edelleen kaikkia kaupungin julkisia tiloja, Joensuun alueella järjestettäviä tapahtumia niin sisä- kuin ulkotiloissa, joukkoliikennettä, sisäliikuntapaikkoja, orkesterin, kansalaisopiston ja konservatorion toimintaa, kirjastoja sekä nuorisotiloja ja nuorisotoimen järjestämää toimintaa.

Kansalaisopiston ja konservatorion lasten harrastustoiminnassa suositellaan 12 vuotta täyttäneille maskeja niissä toiminnoissa, joissa sitä voidaan käyttää.

Peruskouluissa maskit kustantaa kaupunki. Muissa toiminnoissa maskien hankkimisesta vastaa käyttäjä tai huoltaja. Siun sote jakaa kasvomaskeja vähävaraisille.

Kaupunki päätti ottaa kasvomaskit käyttöön kaupungin kaikissa peruskouluissa ja koulukuljetuksessa aiemmin tällä viikolla. Kasvomaskeja käyttävät kaikki koulukuljetuksessa olevat oppilaat, kaikki yläkoululaiset, kaikki kuudennen luokan oppilaat sekä yhdysluokissa myös viidennen luokan oppilaat. Myös koko kaupungin peruskoulujen henkilöstö on siirtynyt käyttämään maskeja. Joensuun kaupungin päättämät linjaukset ovat tiukempia kuin THL:n 8. tammikuuta julkaisemat suositukset.

– Terveysviranomaiset suosittavat ja kaupungin velvollisuus on tehdä päätöksiä. Kasvomaskien käyttöä olemme konsultoineet paikallisilta terveysviranomaisilta ennen päätöksen tekoa, koulutusjohtaja Olli Kauppinen toteaa.

Terveydellisistä syistä oppilas voidaan vapauttaa maskin käytöstä. Todistusta terveydellisistä syistä ei vaadita. Huoltajan tulee pyytää lupa luokanopettajalta tai ryhmänohjaajalta.

– Olemme saaneet muutamia yhteydenottoja, joissa on kritisoitu maskien käyttöä yleensä sekä THL:n suositusta tiukempaa linjaa, mikä on aivan ymmärrettävää. Tärkein tavoitteeni on kaikilla mahdollisilla käytössäni olevilla keinoilla välttää etäopetukseen siirtyminen ja maskien käyttö on yksi näistä keinoista, Kauppinen sanoo.

Kommentoi

Hae sivuilta