Julkaistu 
Taru Tykkyläinen

Kaisa Mäkäräiselle myönnettiin Suomen urheilun lähettiläs -palkinto

Maanantaina 38-vuotissyntymäpäiväänsä viettänyt Kaisa Mäkäräinen valittiin Suomen urheilun lähettilääksi. Kuva: Suomen urheilugaala / Janina Pitkänen Maanantaina 38-vuotissyntymäpäiväänsä viettänyt Kaisa Mäkäräinen valittiin Suomen urheilun lähettilääksi.

Uransa viime kauteen päättänyt ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen vastaanotti Suomen urheilun lähettiläs -palkinnon eilen torstaina järjestetyssä Suomen urheilugaalassa.

Seuratasolla Kontiolahden Urheilijoita edustanut Mäkäräinen voitti urallaan ampumahiihdon maailmancupin kokonaiskilpailun kolme kertaa. MM-kilpailuista hänelle kertyi takaa-ajon kultamitalin lisäksi viisi muuta mitalia.

Kaisa Mäkäräinen valittiin Vuoden urheilijaksi vuonna 2011.

Tällä kaudella Mäkäräistä on nähty muun muassa asiantuntijana Ylen Urheilustudiossa.

Kommentoi

Hae sivuilta