Julkaistu    |  Päivitetty 

Isot yleisötilaisuudet kielletään joulukuuksi koko Itä-Suomessa

Yli 50 henkilön yleisötilaisuuksien järjestäminen on nyt evätty joulukuun ajan koko Itä-Suomen alueella. Kuvituskuva: Juha Pitkänen Yli 50 henkilön yleisötilaisuuksien järjestäminen on nyt evätty joulukuun ajan koko Itä-Suomen alueella.

Itä-Suomen aluehallintovirasto kieltää kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja kokoukset, joihin osallistuu yli 50 henkilöä joulukuun ajaksi.

Tiistaina annettu määräys tarkoittaa, että sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu alle 50 henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa syyskuussa annettuja hygieniaohjeita noudattaen.

Viraston määräys tulee voimaan keskiviikkona 2. joulukuuta ja on voimassa tammikuun ensimmäiseen päivään asti.

Joensuussa, Lieksassa ja Kontiolahdella on voimassa vielä tätäkin tiukempia kokoontumisrajoituksia, joista aluehallintovirasto päätti jo marraskuun lopulla. Näillä paikkakunnilla on kielletty yli 20 henkilön tilaisuudet itsenäisyyspäivään saakka.

Epidemiatilanne on huonontunut koko maassa

Aluehallintovirasto perustelee rajoituksia koronaviruksen ja sen aiheuttaman taudin leviämisen estämisen ennakoinnilla.

Suomessa epidemiatilanne on edelleen kiihtynyt viime viikkojen aikana ja se heijastuu kaikille alueille. Ihmiset liikkuvat alueiden välillä paljon, ja myös etenkin suurempiin tapahtumiin usein saavutaan eri puolilta maata. Kokoontumisiin liittyvät riskit ovat liian suuret ja rajoitustoimet ovat välttämättömiä.

Päätöksessään Itä-Suomen aluehallintovirasto on ottanut huomioon myös sairaanhoitopiirien alueellisten Covid-19-yhteistyöryhmien näkemykset, jotka puoltavat uusia rajoituksia.

Itä-Suomen aluehallintovirasto seuraa tilannetta tarkasti. Jos epidemiologinen tilanne muuttuu, aluehallintovirasto arvioi kokoontumisia koskevaa rajoituspäätöstä uudestaan.

Kommentoi

Hae sivuilta