Julkaistu 

Kontiolahden kunta harkitsee yleisötilaisuuksien järjestämiset tapauskohtaisesti

Koska Lehmon osayleiskaavan yleisötilaisuudet ovat keränneet aiemmin paljon osallistujia, kunta katsoi, että nyt yleisötilaisuutta ei olisi voitu järjestää koronaturvallisesti. Tiedottamiseen on käytetty muita keinoja. Juha Inkinen Koska Lehmon osayleiskaavan yleisötilaisuudet ovat keränneet aiemmin paljon osallistujia, kunta katsoi, että nyt yleisötilaisuutta ei olisi voitu järjestää koronaturvallisesti. Tiedottamiseen on käytetty muita keinoja.

Koronavirustilanne on aiheuttanut muutoksia myös kuntalaisille järjestettäviin tiedotustilaisuuksiin Kontiolahdella. Kunta harkitsee tilaisuuksien järjestämiset aina tapauskohtaisesti odotettavissa olevan yleisömäärän ja koronatilanteen kehittymisen mukaan.

Kontiolahden kunta tiedottaa, että yleisötilaisuuksien järjestämisestä on tullut jonkin verran kysymyksiä, joten kunta haluaa avata tilaisuuksien turvallisuuteen liittyviä näkökulmia.

Lehmossa yhtenäiskoulun ja Heikinpellon asemakaavoista pidettiin yksi yhteinen yleisötilaisuus, koska siitä oli ehditty tiedottaa jo elokuussa ennen kuin tartuntamäärät lähtivät nousuun. Tämän tilaisuuden osalta harkittiin perumista, mutta tilaisuuteen oli odotettavissa vain vähän osallistujia. Tilaisuuteen osallistuikin kolme aktiivista kuntalaista ja kaksi valtuutettua, joten turvavälit pysyivät hyvin hallinnassa.

Ukonharjun hakkuiden tiedotustilaisuuteen osallistui 16 henkeä, joten turvavälit pystyttiin pitämään täälläkin hyvin.

Viime vuonna Lehmon osayleiskaavaluonnoksesta järjestettiin kaksi tiedotustilaisuutta 12. helmikuuta ja 13. helmikuuta 2019. Kumpaankin tilaisuuteen osallistui 70–100 ihmistä. Suunniteltaessa osayleiskaavaehdotuksen nähtäville asettamista kunnassa pohdittiin tarkoin yleisötilaisuuteen liittyviä riskejä. Vallitsevassa tilanteessa turvallisuus ja ihmisten turvavälien varmistaminen ei olisi onnistunut, varsinkaan kun sopivan tilan löytyminen olisi ollut haasteellista. Kunta ei halunnut ottaa riskiä mahdollisten tartuntojen tai altistumisten osalta.

Kunnan tiedotteessa sanotaan, että Lehmon osayleiskaava on tärkeä ja kunta haluaa ehdottomasti tiedottaa ja saada palautetta siitä.

- Nähtävilläpidosta on julkaistu kuulutukset Karjalaisessa ja Pielisjokiseudussa, kunnan ilmoitustaululla sekä internetsivuilla. Kaavasta on lähetetty tiedote tiedotusvälineille ja kirjoitettu kunnan kotisivuilla ja Facebook-sivuilla. Nähtävilläpidosta on tiedotettu kirjeitse maanomistajia ja asukkaita sekä Youtubeen tehty esittelyvideo. Osallisia on kehotettu matalan kynnyksen yhteydenottoon. Kunnassa on varauduttu vastaanottamaan asiakkaita niin päivisin kuin työajan ulkopuolellakin, jotta kaikkiin askarruttaviin kysymyksiin voidaan vastata ja esitellä kaavaa henkilökohtaisesti sitä haluaville. Tämän lisäksi kaavan esittelymateriaalit videoineen ovat kotisivuilla, joten materiaaliin voi palata useasti itselle sopivana ajankohtana, tiedote kertoo.

- Kunta on tiedottanut osayleiskaavaehdotuksesta laajemmin kuin laki velvoittaisi. Sen sijaan, että tiedotuskirjeet olisi lähetetty vain lain kirjaimen täyttävästi ulkopaikkakuntalaisille maanomistajille, kunta lähetti 2 550 kirjettä siten, että jokainen kaava-alueen talous ja jokaisen kiinteistön vähintään yksi omistaja saivat tiedon kaavan nähtäville asettamisesta.

 - Korona aiheuttaa muutoksia perinteisiin tapoihin kohdata kuntalaisia, mutta keinot kyllä löytyvät, ja se vaatii joustavuutta ja uusia toimintatapoja. Kunta ottaa mieluusti palautetta vastaan kaikesta toiminnastaan, kunnanjohtaja Jere Penttilä sanoo.

Kommentoi

Hae sivuilta