Julkaistu 

Koronarajoituksia puretaan lisää – yli 70-vuotiaita koskevista erityissuosituksista luovutaan

Hallitus tiedotti tiistaina matkustusta, etätyötä ja yli 70-vuotiaita koskevista koronarajoituksista ja -suosituksista. Yli 70-vuotiaita koskevista erityissuosituksista luovutaan.

– THL:n antamat suositukset koskevat jatkossa toki kaikkia meitä suomalaisia. On syytä korostaa omaa harkintaa ja noudattaa yleisiä ohjeita koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) muistutti.

Suomessa 87 prosenttia koronavirukseen menehtyneistä on ollut yli 70-vuotiaita.

– Suositusten noudattaminen ei ole ollut turhaa. Lähikontaktien välttämisellä on onnistuttu suojaamaan ikääntynyttäkin väestöä koronavirustartunnoilta.

Valtioneuvoston suositus laajalle etätyön tekemiselle päättyy 1. elokuuta. Hallitus arvioi etätyösuositusta tarvittaessa uudelleen.

– Olennaista on muistaa, että koronavirusepidemia ei ole missään tapauksessa vielä ohi, ministeri Kiuru totesi.

Rajarajoituksissa hallitus noudattaa korostetun varovaista linjaa, ja rajapäätöksissä edetään vaiheittain. Sisärajavalvonnasta ja rajaliikenteen rajoituksista on luovuttu jo Norjan, Tanskan, Islannin, Viron, Latvian ja Liettuan osalta.

Seuraava vaihe rajoitusten purkamisessa astuu voimaan 13. heinäkuuta, jolloin rajoituksista luovutaan niiden EU- ja Schengen-maiden osalta, joissa tautiesiintyvyys on 14 vuorokauden tarkasteluvälillä korkeintaan kahdeksan uutta tautitapausta 100 000 asukasta kohden.

Näiden maiden osalta poistuisi samalla myös suositus kahden viikon omaehtoisesta karanteenista Suomeen palattaessa.

– Tautitilanne elää jokaisessa maassa, ja sen takia tätä täytyy jatkuvasti seurata. Hallitus tarkastelee tilannetta ja tekee tarvittavat päätökset 10. heinäkuuta mennessä, sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoi.

Kommentoi

Hae sivuilta