Julkaistu 

Hoivakoti Vilina ja Maansiirto Putto Vuoden yrittäjiksi Kontiolahdella ja Enossa

Enon Vuoden yrittäjä Matti Putto oikealla. Palkinnon luovuttivat Enon yrittäjien illassa Tuomo Turunen (vas.) ja Pauli Tahvanainen. Kuva: Suvi Palosaari Enon Vuoden yrittäjä Matti Putto oikealla. Palkinnon luovuttivat Enon yrittäjien illassa Tuomo Turunen (vas.) ja Pauli Tahvanainen.

Lauantaina 16. marraskuuta kokoontuivat sekä Enon että Kontiolahden yrittäjäyhdistykset. Enossa Vuoden yrittäjäksi valittiin Maansiirto Putto ky ja Kontiolahdella Hoivakoti Vilina.

Enolainen Maansiirto Putto on jo yli 70 vuotta sitten perustettu yritys, ja on laajentanut toimintaansa ajan mittaan maanrakennuksesta ja -siirrosta myös puutavaran kuljetukseen ja teiden talvikunnossapitoon. Vuoden alkupuolella yritys osti konkurssiin ajautuneen Kirjapaino Koliprint oy:n toimitilat ja sai näin entiseen hallitilaansa nähden yli kymmenkertaisen määrän lisätiloja muun muassa kalustolle.

Hoivakoti Vilina puolestaan toimii Kontiolinnassa Kontioniemessä. Eija Weeman on yrityksen toinen omistaja, yritys oli aiemmin hänen äitinsä nimissä oleva Hoivapalvelu Raija Pekkarinen Ky Ylämyllyllä. Sukupolvenvaihdos tapahtui vuonna 2013. Hoivakodissa on 22 asiakaspaikkaa, ja se tarjoaa tehostettua palveluasumista pääsääntöisesti muistisairaille vanhuksille ja vammaantuneille.

 

Kommentoi

Hae sivuilta