Julkaistu 

Joensuun kaupunki on aloittamassa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut

Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalainen esittää kaupunginhallitukselle yhteistoimintaneuvottelujen aloittamista. Yhteistoimintaneuvottelu koskee koko henkilöstöä eli noin 2 900 työntekijää.

Ehdotetuilla yt-neuvotteluilla tavoitellaan ensi sijassa pysyviä ja tarvittaessa myös kertaluontoisia säästöjä. Menoja tulee alentaa vuoden 2020 osalta neljä miljoonaa euroa ja vuonna 2021 lisäksi kaksi miljoonaa.

Joensuun kaupungin tämän vuoden talousarvio on 1,0 miljoonaa euroa alijäämäinen. Talousennusteen ja vireillä olevan talousarviomuutoksen mukaan tilinpäätösennuste on kuitenkin merkittävästi synkempi. Vuoden 2019 alijäämäksi on arvioitu 9–10 miljoonaa euroa.

Henkilöstömenoja pyritään vähentämään siten, ettei vaaranneta asiakasturvallisuutta ja lakisääteisten palvelujen järjestämistä ja tuottamista. Lisäksi kiinnitetään huomiota henkilöstön jaksamiseen. Henkilötyövuosissa voidaan saavuttaa säästöjä muun muassa tarkoituksenmukaisella työnjaolla, hyödyntämällä eläköitymistä ja muuta vaihtuvuutta sekä järjestelemällä tehtäviä uudelleen. Tavoitteen saavuttamiseksi jouduttaneen henkilöstöä osa-aikaistamaan, irtisanomaan ja myöntämään vapaaehtoisia virka- ja työvapaita.

Kaupungin henkilöstöjohtaja Sari Lempiäinen on tiedottanut asiasta henkilöstölle torstaina iltapäivällä.

– Yt-menettelyllä on monien mielissä synkkä kaiku, mutta nyt haetaan yhteisönä parhaita mahdollisia ratkaisuja tilanteeseemme. Haluan korostaa, että me emme ole eläneet työntekijöinä, työnantajana ja yhteisönä vastuuttomasti. Verokertymien ja valtionosuuksien muutokset vaikuttavat tällä hetkellä laajalti Suomen kuntiin.

Kaupunginhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan maanantaina.

Kommentoi

Hae sivuilta