Julkaistu    |  Päivitetty 

Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahastosta 70 000 euroa ampumahiihtostadionin toiminnan kehittämiseen

Kuva vuoden 2018 maailmancupin osakilpailusta Kontiolahdelta. Arkistokuva: Sami Tolvanen Kuva vuoden 2018 maailmancupin osakilpailusta Kontiolahdelta.

Maakuntahallitus myönsi 70 000 euron tukirahoituksen Kontiolahden ampumahiihtostadionin alueen toiminnan ja näkyvyyden parantamiseen.

Hankkeen tavoitteena on vastata kasvaviin toiminnan kehittämistarpeisiin, muun muassa tulevina vuosina pidettävien ampumahiihdon maailmancup-kilpailujen järjestämiseen ja niiden jatkumisen turvaamiseen.

Yksi osa hankkeen tavoitteista on alueen toimijoiden, muun muassa Joensuun Seudun Jäähdytetyn Ladun ja Kontiolahden Urheilijoiden, tarjoamien ympärivuotisten palvelujen kehittäminen sekä uudelleen brändäys ja markkinointisivusto.

Kontiolahdella järjestetään keväällä ja syksyllä 2020 mc-kilpailut sekä rulla-ampumahiihdon maailmanmestaruuskilpailut.

Rahoituksen hakijana on Kontionloikka oy. Maakuntahallituksen myöntämä raha tulee tulevaisuusrahastosta.

Hanke on kokonaisuudessaan 100 000 euroa. Hankkeen rahoitukseen ja toiminnan kehittämisen osallistuvat myös Kontiolahden kunta, Kontiolahden Urheilijat ja Joensuun kaupunki.

Kommentoi

Hae sivuilta