Julkaistu 

Häiriöpäästö Enocellin tehtaalla viikonloppuna

Stora Enson Enocellin tehtaalla vuoti mustalipeää tehtaan jätevedenkäsittelyyn viikonloppuna 19.–20. heinäkuuta.

Tilanne oli seurausta perjantain automaatiolaiteviasta, joka pysäytti koko tehtaan äkillisesti. Pysähtymisen johdosta lipeää vuoti säiliöistä tehtaan varoaltaisiin.

Lipeään oli liuennut suopaa siinä määrin, että siitä oli haittaa tehtaan niska-altaan kaloille. Kaloja kuoli tehtaan prosessin sisällä olevaan ekologiseen altaaseen, josta kierrätetty vesi lasketaan vesistöön. Pinnalle nousseet kuolleet kalat ja kertynyt suopa on kerätty talteen ja tilannetta seurataan jatkuvasti.

Ei ole viitteitä siitä, että jätevedenkäsittelyn eliöstö olisi kärsinyt merkittävästi. Virtauksiin perustuen vesistöön päätyvän suovan määrä ei ole merkittävä. Vika on korjattu ja lipeää ei pääse enää varoaltaisiin. Häiriöstä ei aiheutunut haittaa ihmisille eikä tehtaan ulkopuolella eliöstölle.

Kommentoi

Hae sivuilta