Julkaistu 

Tangokuningatar Jenna Bågeberg: kotikonnuilla esiintyessä on erilainen latinki

Laulunopettajana työskentelevä Bågeberg keikkailee kesäisin. Kuva: Tiina Varpiola Laulunopettajana työskentelevä Bågeberg keikkailee kesäisin.

Kontiolahden kasvatti, tangokuningatar Jenna Bågeberg, 30, työskentelee tätä nykyä Jyväskylän ammattikorkeakoulussa laulunopettajana. Työ haukkaa suurimman osan ajasta ja energiasta, mutta opettajan kesälomalla on aikaa keikkailla. Heinäkuussa esiintymisiä on kymmenkunta.

– Keikkailen kun kysytään, ja kesällä koetan balansoida lomaa ja keikkoja vuoron perään. Opettamisen kannalta on hyvä, että tatsi keikkaelämään pysyy. Aina kun pääsen lavalle, erilainen Jenna puhkeaa kukkaan. Ei muusikkous minusta mihinkään lähde, Bågeberg kertoo.

Viime viikolla Bågeberg esiintyi Lomakeskus Huhmarissa Uudet Laulut 2019 -sanoituskilpailun solistina. Sitä edellinen viikko hurahti Seinäjoen tangomarkkinoiden 35-vuotisjuhlien merkeissä.

– Haipakkaa on ollut, varsinkin täysin uusien laulujen opettelussa oli iso työ ja oma ruljanssinsa.

Koti Keski-Suomessa

Jenna Bågeberg on asunut Jyväskylässä vuodesta 2007 asti – siitä lähtien, kun hänet kruunattiin tangokuningattareksi. Juuret ovat vahvasti Kontiolahdella, mutta Keski-Suomeen on juurtunut pysyvä koti.

Lapsuudenkodissaan Kontiolahdella Bågerberg pyrkii käymään vähintään muutaman kuukauden välein. Jos kotikonnuilla pääsee keikalle, on ilmassa omanlaisensa tunnelma.

– On siinä erilainen latinki. Täällä on tietysti enemmän tuttuja ja tutut paikat, sillä tavallakin se on erilaista. Yleisökin on joka paikassa erilainen. Pohjoiskarjalaisissa on ujo puoli, he eivät välttämättä konsertissa näytä tunteitaan, vaan tulevat jälkikäteen sanomaan, että oli kivaa, Bågerberg kuvailee.

Erityisenä muistona Bågebergin mieleen on jäänyt Kontiolahden urheiluhallissa järjestetty juhlakonsertti, jossa hän esiintyi tangokuningattaren tittelin voitettuaan.

Tiina Varpiola

Lue koko juttu 25.7.2019 ilmestyneestä Pielisjokiseudusta.

Kommentoi

Hae sivuilta