Julkaistu 

Iskelmätähti Isto Hiltusella on hurja tavoite: kymmenen albumia vuodessa

Kello tikittää kiivaasti Isto Hiltusen kunnianhimoisen projektin taustalla, mutta muusikko uskoo levyjen valmistuvan määräajassa. Piia Juntunen Kello tikittää kiivaasti Isto Hiltusen kunnianhimoisen projektin taustalla, mutta muusikko uskoo levyjen valmistuvan määräajassa.

Iskelmätähti Isto Hiltunen muistaa taannoin ohimennen lohkaisseensa, että albumeitahan saisi tehtyä vaikka kymmenenkin vuodessa. Kuinka ollakaan, leikkisästä heitosta lähti lopulta liikkeelle valtaisa luomisrysäys: kuluvan vuoden aikana miehen täytyisi julkaista kaikkiaan sata kappaletta.

- Saavutus saattaa kuulostaa yhtä uskomattomalta kuin Leijonien MM-kulta, mutta vielä tässä vaiheessa usko on luja, Kontiolahden Varparannassa asuva muusikko naurahtaa.

Tavoitevuoden vierähdettyä yli puolenvälinsä julkaisuaan odottaa yksi valmis levy useiden vaatiessa enää viimeistä hiontaansa.

- Kiire tulee varmasti, mutta deadlinen paine on hyvä liikkeellepaneva voima.

25-vuotistaiteilijajuhlavuottaan viettävän Hiltusen edellinen levy Hopeoitu kuu ilmestyi vuonna 2006.

Lue aiheesta lisää 11.7. ilmestyvästä Pielisjokiseudusta.

Kommentoi

Hae sivuilta