Julkaistu 

Enon koulussa toteutetaan koululakko ensi viikolla 20.–22.3.

Enon koulussa aiotaan Enon vanhempainyhdistyksen mukaan lakkoilla ensi viikolla terveempien tilojen puolesta. Kuvituskuva: Kimmo Kirves Enon koulussa aiotaan Enon vanhempainyhdistyksen mukaan lakkoilla ensi viikolla terveempien tilojen puolesta.

Enon vanhempainyhdistys ry on päättänyt keskustelutilaisuudessa 20.2.2019 yhdessä vanhempien kanssa ryhtyä tiukempiin toimenpiteisiin enolaisten lasten ja nuorten kouluolojen kohentamiseksi.

Vanhempainyhdistyksen tiedotteessa kerrotaan syyksi, että aktiivisten vanhempien ponnisteluista huolimatta Joensuun kaupunki ei ole tehnyt riittävän vakuuttavia ja nopeita ratkaisuja oppilaiden terveyden turvaamiseksi. Yhä useampi lapsi, nuori tai koulun työntekijä oireilee epäterveellisen sisäilmatilanteen vuoksi Enon koulussa. Liian moni heistä on jo saanut elinikäisen vaivan, joka tulee pahimmillaan vaikuttamaan mm. heidän opiskeluihinsa ja työelämään sijoittumiseensa tulevaisuudessa. Näin peruskoulun tasavertaisuus ei enolaislasten kohdalla toteudu: he ovat joutuneet maksamaan ilmaisesta koulutuksesta terveydellään, tiedotteessa kerrotaan.

Näiden seikkojen vuoksi Enon koulussa toteutetaan koululakko 20.–22.3.2019.

Tiedote lakosta on toimitettu Joensuun kaupungin koulutusjohtaja Olli Kauppiselle, hyvinvointijohtaja Riitta Huurinaiselle, rehtori Timo Alangolle ja hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja Joakim Kärkkäälle.

Tiedotteessa vaaditaan, että Enon koulun A-rakennuksen käyttö on lopetettava tämän kevään aikana ja opetus on siirrettävä kokonaisuudessaan C-rakennukseen ja väistötiloihin. Perusteluna vaatimukselle on, että oireilevia on paljon sekä oppilaissa että henkilökunnassa ja iltakäyttäjissä. Rakennuksessa on tehty jo kaksi tiivistyskorjausta, joista ei ole seurannut kohennusta tilanteeseen.

Enon vanhempainyhdistys haluaa, että myös Uimaharjun koulun sisäilma on huolellisesti tutkittava ennen kuin sinne aletaan tekemään tilamuutoksiin liittyvää remonttia. Syynä on se, että oireilmoituksia on tehty vuosina 2017 ja 2018. 

"Kaksi henkilökunnan jäsentä on siirretty muualle, viimeisin siirto on tehty syksyllä 2018. Siitä, miten koulun vanhan osan kosteus-ja mikrobivauriot on korjattu, ei ole olemassa dokumentteja", tiedotteessa kerrotaan.

Vanhempainyhdistys haluaa tähdentää, että Enon oppilaiden terveyttä turvaavat toimet on aloitettava viipymättä, tai lakkopäiviä tulee lisää.

Alustavan suunnitelman mukaan keskiviikkona 20.3. tapahtuu ulosmarssi Enon koulusta kello 12.30, ja torstai 21.3. ja perjantai 22.3. ovat lakkopäiviä.

Kommentoi

Hae sivuilta