Julkaistu 

Pala suomalaista tv-historiaa katoaa

TV-sarjan Kaisan kaupassa toimi aikoinaan ihan oikeasti osuuskauppa. TV-sarjan Kaisan kaupassa toimi aikoinaan ihan oikeasti osuuskauppa.

SF-filmikylän purkaminen käynnistyy alkusyksyn aikana Kontiorannassa. Useita vuosia hiljaiseloa viettänyt ja pahoin ränsistymään päässyt filmikylä puretaan uuden asuinalueen tieltä.

Alueen omistaa SF-kiinteistöt Oy, jonka kanssa Kontiolahden kunta on tehnyt maankäyttösopimuksen. Alueelle on kaavoitettu muun muassa noin 70 tonttia omakotitaloille.

Lavastekylä rakennettiin aikoinaan Markku Pölösen Karjalan kunnailla -TV-sarjaa varten varuskunnan kantahenkilökunnan asuinalueelle. Kylä oli myös avoinna matkailijoille ja siellä pidettiin kesäteatteriesityksiä kesään 2010 saakka.

- Osa on lähtenyt näköjään liikkeelle etuajassa ja purkanut taloja luvatta. Paikka on suorastaan hengenvaarallinen, en suosittele kenenkään menevän sinne, SF-kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Jukka Karttunen sanoo.

Kunta käynnistää katujen ja kunnallistekniikan rakentamisen ensi vuonna.

 

Kommentoi

Hae sivuilta