Historiaa vaihtuvissa maisemissa – Herajokikävelyllä kuultiin alueen menneisyydestä ja jaettiin muistoja
Herajoen kylällä 1960-luvulla asuneet Tuula Vanninen (vas.) ja Helena Kokkonen sekä joen varren myllytilan 1940-luvulla hankkineen Toivo Tikan lapsenlapsi Hannu Tikka vertasivat vanhaa valokuvaa nykyiseen jokimaisemaan. Kuva: Susanna Lehikoinen-Eriksson
Viime viikon lauantaina järjestetty Herajokikävely keräsi noin 60 ihmistä nauttimaan aurinkoisesta säästä ja paikallishistoriasta. Herajoen rannalta Lähtevänsärkän yli Herajoen sillalle ja edelleen Rykiniemeen makkaranpaistoon kulkeneen reitin aikana kuultiin Herajärven laskusta, malmikaivannoista ja Herajoen myllystä.
– Tykkäämme metsässä liikkumisesta ja halusimme tulla kuuntelemaan, mitä Herajärvellä on aikojen saatossa tapahtunut, kertoi kävelylle tulostaan Leena Turunen.
Kävelyn ohjasivat Eno-Seuran Juha Koljonen, kartantekijä Jussi Silvennoinen ja Herajärvi-seuran Eeva Punta. Punnan mukaan innostus tapahtumaan saatiin aiemmin järjestetyistä Ahvenisen kirkkokävelystä ja Enon pahvitehtaan kävelystä.
(Juttu jatkuu kuvien jälkeen)
Herajokikävelyn vetäjinä ja järjestäjinä olivat kartantekijä Jussi Silvennoinen (vas.), Eeva Punta Herajärvi-seurasta ja Juha Koljonen Eno-Seurasta. Kuva: Susanna Lehikoinen-Eriksson
Herajokikävelylle osallistui kuutisenkymmentä paikallishistoriasta kiinnostunutta. Kuva: Susanna Lehikoinen-Eriksson
Lasku lähti käsistä
Herajärvi on noin kymmenen neliökilometrin kokoinen, mutta vuoteen 1750 saakka se oli lähes kaksi kertaa suurempi. Järven pintaa haluttiin laskea lisäviljelysmaan toivossa.
– Nykyisen Herajoen alajuoksun notkon ja Herajärven välissä oli hiekkaharju. Kylänmiehet saivat innostuksen, että kaivetaan siihen pieni uoma. Tilanne ryöstäytyi käsistä ja vesi vei harjun mukanaan, Jussi Silvennoinen kertoi.
Järvenpinta laski kymmenen metriä, ja viljelyskelpoista maatakin saatiin vain noin sata hehtaaria.
– Sarvingin ja Höytiäisen järvenlaskut ovat entuudestaan tuttuja, mutta oli uutta, että Herajärvelläkin on tehty järvenlasku, pohti kävelylle osallistunut Ari Turunen.
Kupari louhittiin käsin
Herajärven alueelta louhittiin malmia 1800–1900-luvuilla ruotsalaisten, venäläisten ja lopuksi amerikansuomalaisten toimesta. Ensimmäisen kupariesiintymän löysi ruotsalainen Samuel Corneer.
– Hän tuli Ystadista ensin Kaaville ja sieltä Enoon 1700-luvun lopussa. On ajateltu, että Ruotsin valtio lähetti hänet tänne rikkauksien perässä, avasi Corneerin lapsenlapsenlapsenlapsi Kirsi Kawamura.
Kuparia, rautaa ja rikkiä sisältänyttä kuparisulfaattia louhittiin käsin.
– Poran varressa oli useita miehiä, toiset kääntelivät poraa, toiset löivät sen päähän lekalla. Vähitellen saatiin reikiä, jotka louhittiin ruudilla. Valona oli päreitä ja kynttilöitä, raitis ilma tuli luonnosta, Juha Koljonen kertoi.
Malmin jatkojalostamiseen Herajoen ruukilla tarvittiin runsaasti hiiliä, joita tehtiin lähimetsistä. Enimmillään kuparia saatiin noin tuhat kilogrammaa vuodessa, ja toiminta loppuikin 1920-luvulla. Asiasta muistuttaa enää maastoon jäänyt malmikuona.
– Pellosta löytyy edelleen vihreitä, onkaloisia malmimöykkyjä, mainitsivat Herajoella 1960-luvulla asuneet Tuula Vanninen ja Helena Kokkonen.
(Juttu jatkuu kuvien jälkeen)
Malminetsijä ja ruukin hoitaja Samuel Corneerin viidennen sukupolven jälkeläinen Kirsi Kawamura kertoi, että Corneer lähetettiin Ruotsista Enoon todennäköisesti rikkauksien toivossa. Kuva: Susanna Lehikoinen-Eriksson
Ennen Herajärven laskua 1750 tälläkin paikalla oli kymmenen metriä vettä. 1800-luvulla Herajoen maisemat olivat paljon nykyistä avarampia, sillä Herajoen ruukkia varten tarvittiin paljon hiiliä ja niitä saatiin polttamalla lähimetsien puita. Kuva: Susanna Lehikoinen-Eriksson
Herajoella oli myllytoimintaa 1700-luvulta 1960-luvun loppupuolelle. Kuvan keskellä näkyy edelleen joen varteen jätetyt vanhan myllyn perustukset. Kuva: Susanna Lehikoinen-Eriksson
Siirappia myllyllä
Kupariruukin käyttövoima saatiin Herajoessa olleesta myllystä. Lisäksi kyläläisillä oli yhteinen mylly 1700-luvulta 1930-luvulle. Toivo Tikka lunasti myllytilan itselleen vuonna 1947. Vuosien saatossa myllyllä oli myös sirkkelisaha ja sähkögeneraattori.
– Kun tukin uitto alkoi, joella kävi hirmuinen jytinä. Myllyllä tuli mentyä joskus paikkoihin, joihin ei olisi saanut mennä, se oli niin eksoottinen paikka, kertoi Toivo Tikan lapsenlapsi Hannu Tikka.
Myös Tuula Vanninen ja Helena Kokkonen muistavat myllyn hyvin.
– Myllyllä leikittiin ja syötiin siirappia, jota laitettiin myllyremmien väliin luistoksi, Vanninen naurahti.
Mieleen on jäänyt myös muiden nuorten kanssa touhuaminen sekä aivan arkiset askareet.
– Myllyn alapuolella oli kallio, jolla oli hyvä pestä mattoja ja pyykkejä, Kokkonen muisteli.
