Sanna Hintsalasta Kontiolahden kunnan varhaiskasvatuksen asiantuntija
Sanna Hintsala aloittaa Kontiolahden kunnan varhaiskasvatuksen asiantuntijana syyskuussa.
Kontiolahden kunnan organisaatiorakenneuudistuksessa perustettu kasvatus- ja koulutusosasto aloitti toimintansa heinäkuun alussa, ja uudistuksen yhteydessä kuntaan perustettiin varhaiskasvatuksen asiantuntijan virka. Määräajassa virkaa haki kymmenen henkilöä, joista haastatteluun kutsuttiin kaksi. Vantaalainen kasvatustieteiden maisteri Sanna Hintsala on toiminut yli 20 vuotta varhaiskasvatuksen parissa eri työtehtävissä.
Varhaiskasvatuksen asiantuntija luo perusedellytyksiä varhaiskasvatuksen päällikön ja esihenkilöiden johtamistyölle.
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta