Enolaiset pääkallot palaavat kotiin – hautaussuunnitelmat ovat vielä avoinna
Ruotsin Karoliiniseen instituuttiin 1800-luvulla kuljetettuja pääkalloja palautettiin Suomeen elokuussa. Mukana oli Retziuksen retkikunnan viemät kaksi enolaiskalloa. Pääkallot tutkittiin, ja ne palaavat pian takaisin Joensuuhun.
Ruotsin hallitus päätti viime huhtikuussa palauttaa Suomelle pääkallot, jotka vietiin Ruotsiin tutkittavaksi 1800-luvulla. Ruotsin Karoliinisesta instituutista palautettiin elokuussa Suomeen vainajien pääkalloja yhteensä 82.
Tutkija Ulla Moilanen Museokeskus Vapriikista kertoo, että pälkäneläisiksi niistä voitiin tunnistaa 42. Hautaamista odottaa vielä 40 kalloa, joista 17 palautuu omien alueidensa seurakuntiin Joensuuhun, Pielavedelle, Rautalammille, Kiuruvedelle, Paltamoon, Ulvilaan ja Poriin.
Monen aineistonkeruun tulos
Vainajien jäänteitä vaihdeltiin 1800-luvulla eri maiden ja yliopistojen kesken. Ne olivat tutkimusaineistoa siinä missä erilaiset esineetkin. Suhtautuminen vainajiin oli tuolloin toisenlainen kuin nykyisin.
Gustaf Retziuksen Finska Kranier -kirjassa on piirros Enosta kaivetusta pääkallosta. Kyseinen kallo on nyt palautettu takaisin Suomeen. Kuva: Finska Kranier
Nyt Suomeen palautettujen pääkallojen joukossa on ruotsalaisen antropologi Magnus Gustaf Retziuksen retkikunnan keräämiä kalloja. Retzius, kuten moni muukin aikalainen tutkija, teki rotututkimusta ja uskoi, että on olemassa eurooppalainen, älykäs eliittirotu ja alhaisempia ihmisrotuja. Retkikunta kävi Suomessa vuonna 1873, ja otti Enostakin mukaan kaksi pääkalloa. Seurue kuljetti Ruotsiin yhteensä 55 vainajan jäänteitä ja paljon muutakin aineistoa, kuten kantele ja tuohivirsut.
Ulla Moilanen painottaa, että Suomeen palautettu aineisto ei koostu pelkästään Retziuksen retkikunnan aineistosta, vaan on kerätty eri puolilta Suomea useina eri vuosina eri tahojen toimesta. Mukana on esimerkiksi aineistoa, jota on toimitettu alkujaan Helsingin yliopistoon, ja sieltä ne ovat matkanneet Ruotsiin.
– Lääketieteen professorit ovat toimittaneet kalloja Karoliiniseen instituuttiin useita eri kertoja.
Moilanen sanoo, että Retziuksen retkikunnan keräämien kaikkien luiden kohtalosta ei ole enää täsmällistä tietoa.
Enolaiset pääkallot lähtivät antropologi Gustav Retziuksen retkikunnan mukaan Ruotsiin vuonna 1873. Kuvassa Retzius vasemmalla valmistautumassa mittaamaan härjedalenilaisen saamelaismiehen päätä. Kuva: Nordiska museet
Kallot sinne, mistä otettukin?
Pääkallojen palautusta takaisin Suomeen alettiin vaatia vuonna 2018. Pitkä odotus päättyi elokuussa, kun kallot viimein tuotiin Suomeen laivalla. Ne kuljetettiin Pälkäneelle. Kalloille tehtiin tutkimuksia pari viikkoa, ja pälkäneläiset kallot saatiin haudattua takaisin kirkkomaahan 8. syyskuuta.
Kaksi enolaista kalloa palautetaan Joensuuhun.
– Enon kallot ovat valmiita lähtöön, Ulla Moilanen vahvistaa.
Koska enolaiskallot ovat ortodokseja, luovutetaan ne Joensuun ortodoksisen seurakunnan haltuun. Pastori Marko Mäkinen kertoo, että seurakunnalla ei ole vielä valmiita suunnitelmia hautajaisten suhteen.
– Piispa on ohjeistanut, että kallot pitäisi haudata Enon vanhaan kalmistoon, mutta se vaatii museoviraston luvan.
Varsinaista kalmistoa ei enää ole, ja alue on täysin metsittynyt. Alue on muinaismuistolailla suojeltu.
Enolaiset pääkallot luovutetaan jossain vaiheessa Joensuun ortodoksiselle seurakunnalle. Pastori Marko Mäkinen (arkistokuvassa) kertoo, että kallojen hautaaminen alkuperäiseen paikkaan vaatisi museoviraston luvan. Kuva: Lea Kuokkanen
Enon kallot Nesterinsaaresta
Pääkallotapausta tutkineen arkeologi Juha Ruohosen tutkimusten mukaan enolaiset kallot kaivettiin Nesterinsaaresta. Saaren lounaisosassa sijaitsi vanha hautausmaa. 1900-luvulla aluetta kutsuttiin Kalmistosärkäksi ja -niemeksi.
Nesterinsaaren hautapaikka on todennäköisesti ollut alueelta sittemmin hävinneen karjalaisen ortodoksiväestön käyttämä kalmisto. 1880-luvulla talletetun tarinaperinteen mukaan paikalla olisi aikaisemmin ollut ortodoksinen rukoushuone eli säässynä. Paikan luonne, sijainti ja alueen historiallinen tausta huomioiden Nesterinsaaren kalmisto viittaa selvästi ortodoksiseen kyläkalmistotraditioon.
Ruohosen mukaan Retziuksen retkikunnan Nesterinsaaresta mukaan otetut ihmisjäännökset ovat peräisin 1600-luvulta, mahdollisesti jo 1500-luvunkin puolelta.
Lisätutkimuksia tarvitaan
Enon pääkalloista ei ole toistaiseksi enempää tietoa kuin paikkakunta ja ortodoksisuus. Tutkija Ulla Moilanen kertoo, että 82 pääkallon lähetyksestä on jäljellä vielä vajaa 30 kalloa, joista ei tiedetä, mihin ne pitäisi haudata. Lopullista sijoituspaikkaa ei saada selville ilman lisätutkimuksia.
– Kaikista kalloista on otettu näytteitä, ja toivomme rahoitusta, että pääsisimme tutkimaan näiden ihmisten historiaa, se olisi valtavan hieno asia, Moilanen sanoo.
Lisätutkimuksilla voidaan selvittää myös vainajien elinaikaa, sukulaisuussuhteita, terveydentilaa, ruokavaliota ja taudinaiheuttajia.
Tiedossa on, että pääkallojen joukossa on myös eri puolilta Suomea kerättyjä kalloja, jotka kuuluvat vankilaan tuomituille rikollisille.
Yle kertoo, että yksi kalloista kuului ulvilalaiselle Anders Keinumäelle, joka tuomittiin käräjillä kuolemaan ryöstöstä ja tierauhan rikkomisesta vuonna 1836. Myöhemmin tuomio lievennettiin raipparangaistukseksi ja pakkotyöksi Viaporin linnoituksessa.
* 11.9.2024 klo 11.18 : Juttuun kirjoitettu vuosiluku Ander Keinumäen vuosiluvusta korjattu oikeaksi, 1836.