Vaara Sport lopettaa toimintansa Kontiolahdella
Kontiorannan vanhan varuskunta-alueen kasarmirakennuksessa toimiva Vaara Sport lopettaa toimintansa syyskuun loppuun mennessä.
Yritys on tarjonnut majoitusta, ruokapalveluita ja kokoustiloja. Kasarmiin on remontoitu 20 tupaan yhteensä 70 sänkypaikkaa.
Yritys avasi ovensa syksyllä 2021. Sitä ennen yritys toimi samalla nimellä ja konseptilla Taivalkoskella kolmen vuoden ajan.
Vaara Sportin yrittäjä Tuija Vinkka kertoo, että lopettamisen taustalla on henkilökohtainen väsymys. Alaa on viime vuosina kurittanut korona ja Ukrainan sota.
– Ne ovat asioita, joille en yrittäjänä voi yhtään mitään. En paini yksin tämän asian kanssa.
Mennyt vuosi on ollut yrityksen ensimmäinen normaali vuosi Kontiorannassa. Nyt ongelmaksi on kehittynyt henkilökuntapula. Taloudelliset edellytykset ja tulevaisuuden näkymät olisivat hyvät, mutta henkilökuntaa on vaikea saada.
– Olen tehnyt 16–18 tunnin työpäiviä viikon ympäri, Vinkka kertoo.
Tällä hetkellä Vinkalla on töissä yksi kokoaikainen kokki ja yksi osa-aikainen työntekijä. Vinkka on joutunut henkilökuntapulan vuoksi jättämään osallistumatta kilpailutuksiin.
Syyskuun loppuun
Tuija Vinkka aikoo pitää toiminnan käynnissä syyskuun loppuun asti ja tehdä sovitut varaukset. Lokakuun alussa hänellä on vielä yksi sovittu ryhmä.
Yrityksen palveluja ovat käyttäneet muun muassa matkailijat, rippikoulut ja urheiluseurat. Kotimaisten ryhmien lisäksi asiakkaiksi on löytynyt kansainvälisiä ryhmiä, urheilijoita ja erilaisia nuorten ryhmiä.
– Asiakkaat ovat olleet hyvin tyytyväisiä.
Kontiorannassa ja Kontiolahdella olisi Vinkan mielestä valtavat mahdollisuudet yrityksille. Hän uskoo, että Vaara Sport menestyisi jatkossakin, jos vain yritykselle löytyisi jatkaja.
Vinkka aikoo myydä ainakin yrityksen irtaimiston mutta on valmis neuvottelemaan myös liiketoimintakonseptista. Yhden ostajaehdokkaan kanssa on jo käyty neuvotteluita.
Samoissa tiloissa toimii myös Marianne Pirttisen hierontaa ja valmennusta tarjoavaa Powerfeel-yritys. Se jatkaa Vinkan käsityksen mukaan ennallaan.