Pielisjokiseutu 60 vuotta: Hyviä aikoja, hyviä muistoja, tiivistää Pielisjokiseudun entinen toimittaja sekä päätoimittaja Pasi Karjalainen työvuotensa Enon ja Kontiolahden alueella
Pasi Karjalainen työskenteli reilut 20 vuotta Pielisjokiseudussa Enon liikekeskuksessa sijainneissa tiloissa. – 90-luvun alussa, kun toimituksessa oli enemmänkin porukkaa, puhkaistiin seinä ja laajennettiin tilaa viereiseen liikehuoneistoon. Sitä järjestelyä ei kestänyt kauaa, kun väkeä taas vähennettiin, hän muistaa. Kuva: Taru Tykkyläinen
Toukokuun 1989 vedellessä viimeisiään Pasi Karjalaisen kotipuhelin pärähti soimaan. Karjalainen sattui olemaan yliopisto-opinnoiltaan ja töiltään kotona, ja jälkikäteen ajateltuna se oli onni. Soittaja oli Pielisjokiseudun silloinen päätoimittaja Eila Turunen.
– Hain talvella Pielisjokiseutuun kesätoimittajaksi, mutta en silloin tullut valituksi. Työskentelin Paiholan sairaalassa vipparina eli kouluttamattomana hoitajana. Siellä riitti töitä niin paljon kuin vain ehti tekemään, sillä moni koulutettu hoitaja oli lähtenyt Norjaan paremman palkan perässä. Eila sitten kysyi, vieläkö kesätoimittajan paikka kiinnostaa, Karjalainen kertoo.
– Vastasin totta kai, sillä toimittajan työ oli ollut minulle lapsuuden haave, vaikka en tähdännyt siihen mitenkään aktiivisesti. Ilmoitin aloittavani työt kesäkuun ensimmäisenä päivänä.
Karjalaisen onnistui hankkiutua eroon sairaalalle kesän ajaksi tekemästään työsopimuksesta ja hommata silloisen appiukkonsa avustuksella vain parissa päivässä käyttöönsä auto, jonka hän nouti pääkaupunkiseudulta.
– Se oli sellainen rämä Skoda. Elokuussa katsastusmiehet ottivat siitä kilvet pois ja laittoivat auton ajokieltoon. Jostain romuttamolta appiukko oli sen minulle hommannut, Karjalainen naurahtaa.
Ennen kesätoimittajan pestiä hän oli kirjoittanut lähinnä ”hupijuttuja” ylioppilaspiireissä. Ensimmäinen juttukeikka suuntautui Enon tsasounaan, jonne silloinen kirkkoherra oli kutsunut opiskelutovereitaan eli muita ortodoksipappeja.
– Enhän minä osannut heiltä mitään kysyä, en tiennyt ortodoksisuudesta mitään. Kuuntelin siinä jonkin aikaa hoomoilasena heidän tarinoitaan ja jonkinlainen jutun räpellyshän siitä syntyi. Siitä se alkoi.
Aseveljien muistelut jäivät elävästi mieleen
Lopulta tuo nopea ratkaisu kesätoimittajan pestiin tarttumisesta johti Karjalaisen kohdalla vuosikymmenten uraan journalistina. Hän työskenteli 19 vuotta Pielisjokiseudun toimittajana, kunnes kesäkuussa 2008 hän aloitti vastikään Pohjois-Karjalan Kirjapaino oyj:öön (nyk. PunaMusta Media oyj) liitetyn Pielisjokiseudun päätoimittajana.
– Toimittajan työssä on 98 prosenttia sellaista rutiinia, joka toistuu ja johon ei kymmenen vuoden jälkeen palaile, sitä vain tehdään. Sitten aina välillä on yksittäisiä juttuja, jotka kolahtavat ja joista innostuu todella paljon, Karjalainen kuvailee.
Yksi sellainen keikka tapahtui syyskuussa 1991, kun Karjalainen pääsi mukaan presidentti Mauno Koiviston ja tämän enolaisen aseveljen Arvo Männistön tapaamiseen Jouko ja Kirsi Puhakan talossa Enossa.
– He haastelivat niitä näitä ja muistelivat myös Lauri Törniä. Koivisto ei antanut Törnille johtajataidoista kovinkaan suurta arvosanaa. Törni ei juuri puhunut mitään, sitten vain lähdettiin jonnekin eikä kukaan oikein tiennyt, mistä tässä oli kysymys. Oli aivan uskomaton kokemus olla mukana, kun Koivisto ja Männistö siinä muistelivat sellaisia asioita.
Tarkasti on piirtynyt Karjalaisen mieleen myös Suomen historian lämpimin päivä 29. heinäkuuta 2010, jolloin Liperissä mitattiin 37,2 asteen ennätyksellinen lämpötila.
– Muistan sen siksi, että Pielisjoella upposi tuolloin laiturissa ollut puunkuljetusproomu. Muistan, kuinka hiki valahti hypätessäni kaiteen yli veneille saadakseni parempi kuvia joen puolelta. Oli niin äärettömän kuuma, ja se oli juuri se historiallinen päivä.
Samoilla opeilla mennään edelleen
Päätoimittaja-ajoista Karjalaiselle on jäänyt mieleen erityisesti ensimmäinen vuosi, eikä ainoastaan hyvässä.
– Tietojen siirtäminen järjestelmästä toiseen ei koskaan mene hyvin, mutta meidän kohdallamme se meni täysin kaoottisesti. Meille ei kirjautunut keväällä minkäänlaisia tuloja, vaikka kaikki oli kyllä maksaneet ilmoitus- ja tilauslaskunsa. Meille se oli myös kaikkinensa suuri muutos siirtyä käyttämään ison konsernin järjestelmiä.
– Outokummun Seudun silloinen, pitkäaikainen päätoimittaja Kimmo Timonen oli minulle mentori päätoimittajana. Hän neuvoi ja opasti kuvioita. Turusen Eila puolestaan opetti aikanaan toimittajan työn kädestä pitäen.
Syyskuussa 2011 Karjalainen siirtyi Vaarojen Sanomien päätoimittajaksi Juukaan. Hän toimii myös lehden omistavan Juuka-seuran toiminnanjohtajana.
– Pielisjokiseudusta saaduilla opeilla mennään. Paikallislehdessä tärkeintä ovat henkilöjutut ja pienet uutiset, jotka eivät niin muita medioita kiinnosta. Paikallislehden tehtävä on kulkea myös kylillä tekemässä juttuja, Ahvenisella edelleen mökkeilevä Karjalainen painottaa.
