Uimaharjuun 80 hehtaarin taajamahakkuut
Uimaharjuun Enocellin tehdasalueen läheisyyteen on tulossa laajat taajama-alueen hakkuut. Hakkuualueiden kokonaispinta-ala on noin 80 hehtaaria, josta uudistus- ja siemenpuuhakkuina noin 15 hehtaaria.
Tornator oyj hakee parhaillaan Joensuun kaupungilta maisematyölupaa metsänhakkuuseen Sahakankaan ja Honkavaaran alueelle. Maisematyölupahakemus on nähtävillä kaupungin sivuilla.
Mahdolliset huomautukset suunnitelmista tulee toimittaa 25. syyskuuta mennessä.
Hakkuualueet sijaitsevat Enocellin tehdasalueen ja Ukkolantien itäpuolella
Asutukseen hakkuut rajautuvat Joutsentien alueella, Allintien ja Hanhitien ympäristössä sekä Honkavaarantien eteläpuolella Ensolantieltä Ukkolantielle.
Hakkuusuunnitelmassa on erityyppisiä metsänkäsittelyn alueita uudistushakkuusta harvennuksiin ja tienvarsien vesakonraivaukseen.
Suunniteltu hakkuualue. Kuva: Santeri Karjalainen
Suurin osa käsiteltävistä alueista on erityyppisiä harvennuksia.
Joutsentien–Kotkankujan sekä Allintien ja Hanhitien alueella on kuitenkin uudistushakkuukuviot, jotka ulottuvat tonttialueille saakka.
Hoitotarve ja viihtyvyys
Suunniteltuja toimenpiteitä perustellaan metsänhoidollisella tarpeella sekä lähimaiseman ja viihtyvyyden, turvallisuuden ja huoltovarmuuden parantamisella. Yleisellä tasolla hakemusta perustellaan niin, että toimenpiteet on suunniteltu pienimmän maisemahaitan perusteella.
Osalla alueesta tehdään jatkuvan kasvatuksen toimenpiteitä. Uudistushakkuita puolestaan tehdään siellä, missä jatkuva kasvatus ei ole mahdollista tai kasvamaan jäävä iso puusto aiheuttaa turvallisuusriskejä.
Metsänhoidon näkökulmasta hakemuksen perusteluissa todetaan, että osalle järeän puuston metsäkuvioista on alkanut nousta seuraavan sukupolven puustoa. Jos näitä kuvioita halutaan edelleen kehittää jatkuvan kasvatuksen kohteina, on harvennus tarpeen.
Tarkoituksena on, että kehityskelpoinen alikasvusto harvennetaan ja tämän jälkeen tehdään yläharvennus, jolloin pienempi puusto ja alikasvusto saa lisää elintilaa.
Honkavaarantien varsilla raivataan vesakkoa energiapuuksi, jolloin näkymä tieltä metsään avautuu ja liikkumisen turvallisuus paranee.
Metsänkäsittelyn yhteydessä on tarkoitus poistaa järeää puustoa tonttien, rakennusten, sähkölinjojen ja teiden läheltä vähentämään tuulituhoriskejä.