Kolumni: Tunnemmeko me toisemme?

Kun ystäväni kertoi mielenkiintoisista työprojekteistaan Maija K:n kanssa, jokin pieni tiuku soi sisälläni kertoen, että tunnen Maija K:n jostakin. Tämä aavistus kiusasi minua vuosikaudet. Kerroin tästä ystävälleni, mutta sen perusteella mitä hän tiesi Maija K:n työurasta ja elämästä, risteämiä omiin polkuihin ei löytynyt.

Olin varma, ettei Maija ollut myöskään vanha koulu- tai opiskelutoverini, eikä paras kaverini lapsena. Päättelin, että sekoitan Maijan johonkin luokkatoveriini, jolla on vähän samantapainen nimi ja annoin Maija K:n mysteerin olla.

Viisikymmentä vuotta asutun omakotitalon kätköistä voi tehdä kaikenlaisia löytöjä. Kun kesällä kävimme veljeni kanssa nuoruuskotimme tavaroita läpi, löytyi komerosta muovikassillinen minulle osoitettuja kirjeitä.

Kirjeet oli niputettu lähettäjän mukaan ja yksi nippu sai sydämeni sykähtämään. Tämän nipun vanhimmat kirjeet olivat vuodelta 1975 ja kirjeiden lähettäjä oli Maija K. Vihdoinkin selviäisi, mikä meitä yhdisti.

Kaikki alkoi jo vuonna 1974, kun yhteinen ystävämme, Maija K:n koulukaveri välitti minulle Maijan pyynnön ryhtyä kirjeenvaihtoon hänen kanssaan. Perusteluksi riitti, että olimme molemmat hevoshulluja ja suunnilleen saman ikäisiä.

Ensimmäiset viestit kulkivat yhteisen ystävämme välittämänä, mutta 1975 alkoi seitsemän vuotta jatkunut kirjeenvaihto. Kirjeitä tuli kaikkiaan kolmisenkymmentä, aluksi tiheämmin ja viimeisinä vuosina harvemmin.

Vuosien kuluessa vartuimme koululaisista elämänuraa hahmotteleviksi opiskelijoiksi. Ehkä 17.7.1980 päivätty kirje selittää sen miksi Maija K. jäi mieleeni niin epämääräisenä hahmona.

Kirjeensä hän nimittäin päätti näin: ”Jos vain pääset käymään, niin soita ensin. Tänne kyllä löytää helposti ja neuvonhan minä sitten tien. Olis tosi hieno juttu tavata. Eka kertaa!”

No, syystä jota en muista, emme tavanneet. Koskaan. Viimeisessä kirjeessään vuodelta 1982 Maija kirjoittaa: ”Soittaakin saa: voisi olla jonkinmoinen yllätys kuulla tämän tähän asti äänettömän ystävän puhuvan (Emmekös me sittenkin ole kerran olleet puhelinyhteydessä? Aivan varmasti.)”

Päätin etsiä Maijan käsiini ja korjata asian, mutta myöhästyin. Niin monet henkilöhistorian yksityiskohdat sopivat alussa mainitsemaani ystäväni työtoveriin, että uskoin hänen olleen kirjeystäväni Maija K. Löysin kuitenkin vain muistokirjoituksen.

Oman alansa valtakunnallisesti arvostettuna ammattilaisena työuransa tehnyt Maija kuoli muutama vuosi sitten.

Tarina on niin haikea ja ihmeellinen, että halusin jakaa sen kanssanne. Maija K. ei esiinny kirjoituksessa oikealla nimellään.

Kirjoittaja on haapalahtelainen vapaa toimittaja, joka aikoo aloittaa uudelleen kirjeiden kirjoittamisen ja vanhojen kirjeenvaihtoystäviensä tapaamisen.