Koirien ja ihmisten kohtaamispaikka – Uimaharjuun saatiin koirapuisto parisen vuotta sitten
Vuorovaikutusta, liikuntaa ja sosiaalisia taitoja turvallisessa ympäristössä. Koirapuisto on paikka, jossa sekä koirat että niiden omistajat voivat tavata toisiaan. Uimaharjuun kauan odotettu koirapuisto saatiin vajaat kaksi vuotta sitten.
– Tätä käytettiin jo toissa talvena, vaikkei tämä silloin ollut vielä virallisesti auki, eikä täällä ollut esimerkiksi valoja, kertoo uimaharjulainen Hanna-Kaisa Suikkari.
Hän käy koirapuistossa säännöllisesti kahden shibansa, Sakuran ja Koinun kanssa.
– On se vakiporukka, joka täällä käy, mutta loma-aikoina myös paljon ulkopaikkakuntalaisia. Ja kun Enon kirkonkylällä ei ole julkista koirapuistoa, palvelee tämä myös enolaisia.
Uimaharjun koirapuisto sijaitsee entisen yläkoulun tontilla. Siellä on erilliset aitaukset isoille ja pienille koirille.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Hanna-Kaisa Suikkari kiittelee koirapuiston suuria aitauksia, joissa on runsaasti tilaa juosta. Kuva: Kati Honkanen
Toimivaa yhteistyötä
Uimaharjun koirapuisto on yksi Joensuun kaupungin kymmenestä koirapuistosta. Sen hoidosta ja valvonnasta huolehtii Enon 4H-yhdistys.
– Meillä on kaikkien koirapuistojen osalta sopimus paikallisten 4H-yhdistysten kanssa. Se yhteistyö on toiminut todella hyvin, kiittelee Joensuun kaupungin viherasiantuntija Jaana Mähönen.
Kaupunki vastaa muun muassa asiakaspalautteista, jäteastian tyhjennyksestä, koneellisesta talvihoidosta, isommista korjauksista sekä toimittaa alueelle soraa ja kuorikatetta kuoppien täyttämiseen.
– Meidän vastuullamme on esimerkiksi roskien keruu, haitallisen kasvillisuuden raivaaminen, lumityöt ovien edestä ja pienet huoltotyöt, luettelee Enon 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Rico Mutanen.
Jätösten siivoaminen puolestaan on koiran omistajan tehtävä.
– Jätöksiä ei ole hirveästi näkynyt, eli hyvin käyttäjät ovat ne siivonneet, Mutanen kiittelee.
Hanna-Kaisa Suikkari kertoo, että yksityishenkilöt ovat tuoneet puistoon lapiota ja sankkoja siivoamista varten.
– On suunniteltu myös vaikkapa postilaatikkoa, jossa voisi olla kakkapusseja, hän sanoo.
Vastapainoa lenkeille
Hanna-Kaisa Suikkarin mukaan koirapuiston rakentaminen aiheutti alkuun jonkin verran kritiikkiä.
– Oli puhetta, että miksi näin syrjään tehdään koirapuisto, kun onhan täällä metsääkin. Mutta aidattu puisto on turvallinen alue, jossa ei ole vaaraa esimerkiksi susista.
Koirat saavat täällä hyvät juoksut.Hanna-Kaisa Suikkari
Koirapuisto on myös paikka, jossa koirat oppivat olemaan toisten koirien ja ihmisten kanssa.
– Nämä minun koirat eivät tosin tule juttuun muiden koirien kanssa. Mutta kenen koirat tulevat, on niitä kiva juoksuttaa yhdessä. Tämä on sosiaalinen paikka niin koirille kuin ihmisillekin.
Uimaharjun koirapuisto saa Suikkarilta kiitosta siitä, että aitaukset ovat isot verrattuna moniin kaupunkikeskusten puistoihin.
– Koirat saavat täällä hyvät juoksut. Irtijuokseminen on niin erilaista kuin hihnassa, hyvää vastapainoa lenkeille.