play

Matka katkesi Onttolaan

Onttolan tasoristeysonnettomuuden tapahtumapaikalle pystytetty muistomerkki ja infotaulu kunnioittavat onnettomuudessa kuolleiden sotilaiden muistoa.

Onttolan tasoristeysonnettomuuden tapahtumapaikalle pystytetty muistomerkki ja infotaulu kunnioittavat onnettomuudessa kuolleiden sotilaiden muistoa. Kuva: Tea Ikonen

Tea Ikonen

Onttolan tasoristeysonnettomuudessa kuolleet 13 sotilasta kuuluivat 6. mittauspatteriin, joka oli rintamalla suorittanut muun muassa topografisia mittauksia ja kenttävarustustöitä. Onnettomuuspäivänä patteri oli siirtymässä Ylämyllylle II Armeijakunnan reserviksi.

Kolonna lähti liikkeelle Loimolasta 12. syyskuuta 1944 kello 10. Onttolan kohdalla mittauspatterin tykkimiehiä kuljettanut linja-auto jäi Pieksämäeltä saapuneen postijunan alle kello 16.55.

Törmäyksessä menehtyi 12 miestä heti onnettomuuspäivänä ja yksi loukkaantuneista kaksi viikkoa myöhemmin. Heidän lisäkseen vakavasti loukkaantui kahdeksan miestä, joista osa kuoli vammoihinsa kuukausia myöhemmin.

Onnettomuuden syy jäi epäselväksi, ja siitä uutisoitiin varsin niukasti. Vuosikymmenien saatossa aihe myös unohtui.

2010-luvun alkupuolella Rauman maanpuolustusjärjestöt alkoivat puuhata muistolaattaa onnettomuuden uhrien muistoksi. Uhrit olivat pääosin kotoisin Länsi-Suomesta ja Etelä-Karjalasta. Monet heistä olivat raumalaisia.

Vuonna 2013 Rauman Patria-Kilta luovutti Joensuun Bunkkerimuseolle muistotaulun, johon on kaiverrettu onnettomuudessa kuolleiden miesten nimet.

– Tämä muistomerkin paljastaminen on jatkoa Rauman Patria-Killan viitoittamalle työlle, totesi Sotien 1939–45 Pohjois-Karjalan perinneyhdistyksen toiminnanjohtaja Jouni Mattila.

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta