Kontiolahden Kulhoon Turusta kotiutunut Alina Leisiö vaihtoi sairaanhoitajan työt liikunta-alan yrittäjyyteen – Paras kiitos on, kun asiakas alkaa hikoilla ja vatsa toimia
Alina Leisiö, 45, muutti Turusta Pohjois-Karjalaan kuusi vuotta sitten. Syy oli selkeä.
– Turussa oli niin surkeat talvet, että meinasi pää levitä, Leisiö nauraa.
Mäntsälässä varttunut Leisiö kummasteli ensin Itä-Suomen perinneruokia ja murretta, mutta jokin Pohjois-Karjalan ihmisissä ja luonnossa läikytti rinnan alusta.
– Ihmiset täällä ovat rennompia, avoimempia ja helposti lähestyttävämpiä. Ja luonto on lähellä, kotiovelta pääsee vaeltamaan, poimimaan marjoja ja metsästämään puluja.
Kappale kauneinta korpea löytyykin Leisiön kodin ympäriltä Kulhosta – kaupunki kutsuu vain töiden merkeissä. Työnkuva on omannäköinen, sillä vuonna 2018 Alina Leisiö vaihtoi sairaanhoitajan työt yrittäjyyteen. Pääpaino on personal trainer -palveluissa, mutta niiden ohessa Leisiö tekee erilaisia hoitoja Hyvänolonkehto-yrityksessään. Tarjolla on kuumakivihierontaa, Brain Relief -hoitoja ja energiahoitoja.
Leisiö vaihtoi sairaanhoitajan työt yrittäjyyyteen. Siinäkin terveys on etusijalla. Useimmiten Leisiö ohjaa asiakkaitaan kuntokeskus BB-Gymillä Joensuussa. Kuva: Tiina Varpiola
– En ole katunut, töitä on riittänyt. Parasta on yrittäjän vapaus ja se, kun asiakkaan terveydentila kohentuu ohjauksen tai hoidon ohessa. Hoitoihin haluaisin panostaa jatkossa enemmänkin, niitä on hirveän mukava tehdä.
Kokonaisuus ratkaisee
Työssään Alina Leisiö haluaa huomioida asiakkaan kokonaisvaltaisen hyvänolon. Fyysisen hyvinvoinnin ohella hoidetaan myös sielua.
– En voi keskittyä pelkästään siihen, että asiakas laihtuu, jos koko kroppa on sekaisin stressin takia. Joskus voi käydä niin, että tunnin aikana ei treenata salilla ollenkaan vaan asiakas purkaa minulle huolensa. Henkinen puoli pitää saada kuntoon.
Leisiö korostaa myös, että ihmisen hyvinvointi lähtee suoliston hyvinvoinnista. Nykyihminen syö todella paljon prosessoitua ruokaa, herkkuja, vääränlaista rasvaa ja tuutin täydeltä lisäaineita.
– Einesruoka, light-tuotteet ja makeutusaineet ovat vihonviimeisiä. Ihminen ei tarvitse sokeria, mehuja tai limsoja. Kehon saa voimaan huonosti myös alkoholin, energiajuomien ja kahvin litkimisellä, Leisiö täräyttää.
Eniten haasteita asiakkaiden elämäntapamuutoksessa tuokin juuri ruokavalio ja ruokarytmin muuttaminen. Leisiö korosta, että kertarysäyksellä ei koko palettia saa uusiksi laittaa. Jos syömisestä stressaa liikaa, stressitaso nousee entisestään, ja keho hannaa vastaan.
– Muutokset pitää tehdä pikkuhiljaa omaan tahtiin, sitten onnistuu. Kaikkea saa syödä järkevässä suhteessa. Herkuilla ja roskaruualla ei eletä, vaan niitä syödään kerran kuussa. Kun pääsee jujusta kiinni niin helpottaa, Leisiö lohduttaa.
Alina Leisiö muutti Turusta Kontiolahden Kulhoon. Kuva: Tiina Varpiola
Hikoilu ilahduttaa
Parasta nannaa Alina Leisiön työssä on nähdä asiakkaan piristynyt olemus ja parempi vointi – se kun asiakas tulee v-käyrä tapissaan kuntosalin tai hoitohuoneen ovesta sisään, mutta lähtee hymy huulilla ulos. Tai kun kolmen kuukauden kuluttua vatsa ja aineenvaihdunta alkaa toimia.
– Ihminen, joka ei hikoillut, nousi kerran käsipainojen kanssa ylös ja jätti ensimmäistä kertaa oikeita hikipisaroita kuntosalin penkille. Ihan parasta!
Rohkeuskin on monella kasvanut. Olipa yksi asiakas Brain Relief -hoidon jälkeen rohkaistunut irtisanomaan itsensä ja etsimään uuden työn, jossa voi paremmin. Toinen oli rentoutunut niin paljon, että oli nukahtanut poliisilaitokselle.
– Silloin hoito on toiminut! Leisiö nauraa.
Elä niin kuin opetat
Yrittäjänä Alina Leisiö suhtautuu luottavaisesti tulevaan. Suurimpana haasteena on ollut itsensä tuominen esille, sillä Leisiö kaipaa omaa tilaa ja rauhaa.
– Yritysten mainostamiseen on ollut iso kynnys, ennemmin olen piilossa. Äitini ihmetteli aikoinaan, miten voin opiskella sairaanhoitajaksi, kun minulla ei ole hoivaviettiä. Mutta kaikkeen oppii vuosien mittaan, myös ihmisten kanssa olemiseen, Leisiö hymyilee.
Terveyden lähettiläs myös elää niin kuin opettaa. Terveellinen ruoka kasvaa lähellä luonnossa ja omassa kasvihuoneessa, ja sielunruokaa saa kulttuurielämyksistä.
– Liikun luonnossa ja hankin sieltä evästä niin paljon kuin mahdollista. Käyn ratsastamassa ja avannossa, nautin hieronnasta ja rentoutushoidoista. Ennen kaikkea suhtaudun kaikkeen rennosti enkä turhaan stressaa siitä mistä ei tarvitse.
Armeijan jälkeen alkanut kuntosaliharjoittelu on Leisiön henkireikä – ilman punttien paukuttelua hän turhautuisi nopeasti. Onpa Leisiö kilpaillutkin vahvanaislajeissa ja voimannostossa. Parhaimmillaan penkistä on noussut 92,5 kiloa.
On voimanaisella yksi pahekin.
– Se on jäätelö paahdetulla pähkinällä ja kinuskilla.