Lapsuus Selkiellä herätti Lauri Kontkasen innostuksen liikuntaan
Luontoliikunnan monitoimimies Lauri Kontkanen, 38, merkkaa Kontiolahden kirkonkylän luontopolun kulkureittiä maastoon. Reitti on tarkoitus yhdistää Kontionpolkuihin.
Kontiolahtelaisen Kontkasen kädenjälki näkyy monessa muussakin pohjoiskarjalaisessa liikuntapaikassa. Viime talvena hän muun muassa kartoitti Pärnävaaran latukartat ja opasteet uuteen uskoon.
Viime syksynä Kontkanen rohkaistui ja perusti oman liikunta-alan yrityksen Hotu Outdoorsin. Yrityksen palveluihin kuuluu reittisuunnittelun ja -toteuttamisen lisäksi opaskarttojen tuottaminen, sisällöntuottaminen ja liikuntatapahtumien järjestäminen. Kaikkia näitä Kontkanen on tehnyt aikaisemmin laskutuspalveluiden kautta sivutoimisesti. Nyt aika omalle yritykselle oli oikea. Huhtikuun alusta yrityksessä on ollut Kontkasen lisäksi yksi työntekijä.
– Projekteja alkoi olla niin paljon, että yrityksen perustaminen oli järkevää, Kontkanen taustoittaa.
Yrityksen nimi Hotu tarkoittaa karjalan kielellä polkua tai väylää.
Liikuntataitoja kotikylältä
Pohjois-Karjalassa ei ole toista Hotu Outdoorsia vastaavaa yritystä. Lauri Kontkasen valokuvaus- ja sisällöntuotantotaidot näkyvät yrityksen verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa.
– Olen aina halunnut tehdä asiat laadukkaasti. En ole valokuvaamiseen käynyt mitään kouluja, vaan opettelin sen itse, hän naurahtaa.
Kontkasen intohimona on madaltaa ihmisten liikkumisen kynnystä ja sitä kautta edistää hyvinvointia.
– Liikuntapaikkaverkostoon laitetaan kunnissa rahaa, mutta mielestäni liikunnan esteitä ei mietitä tarpeeksi. Liikuntapaikkoja pitää ajatella yksilöiden kautta, hän pohtii.
Selkieltä kotoisin oleva Lauri Kontkanen kokee kasvuympäristöllään olleen vaikutusta hänen nykyiseen liikuntainnostukseensa. Hän asui 20-vuotiaaksi asti aivan urheilukentän vieressä.
– Kyläläiset järjestivät siellä pesäpalloa ja yleisurheilua. Vastakkaiselle pellolle teimme futiskentän. Liikuntataitoja sain tosi paljon kyläläisten opastamana, esimerkiksi luistelutaidot opin mönniläisen lääkärin luistelukoulussa. Tätä samaa yritän viedä eteenpäin.
Myös urheiluseura Selkien Sisulla on ollut suuri merkitys Kont-kasen uran kehitykseen. Seuran järjestämistä tapahtumista seikkailu-urheilukilpailu Sisu-Seikkailu on Kontkasen ideoima ja on järjestetty jo kuudesti.
– Aika nuorena olen päässyt toteuttamaan omia ideoita ja järjestämään niiden pohjalta tapahtumia. Selkien Sisussa olen tehnyt karttoja 15-vuotiaasta asti.
Seikkailu-urheilusta Kontkanen kiinnostui alun perin Mika Okkosen innoittamana.
– Osallistuin ihan ensimmäisten joukossa Mikan järjestämiin kisoihin vuonna 2007. Se jätti jäljen.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Kontiolahden kirkonkylän luontopolulla Kontkanen merkkasi reittiopasteiden paikkoja vesurilla. Kuva: Juha Inkinen
Haave toteutui
Suunnistusta Lauri Kontkanen on harrastanut lapsesta asti. Kontkasen oma harrastuneisuus ja kartantekotaito vaikuttivat miehen tulevaisuuteen vuonna 2006, kun Kalevan Rasti järjesti pyöräsuunnistuksen ja tarkkuussuunnistuksen MM-kisat.
– Olin tehnyt karttoja jo viisi vuotta, joten minua kysyttiin tarkkuussuunnistuksen ratamestariksi. Samana vuonna kävin kokeilemassa lajia ja innostuin siitä. Sitä kautta tutustuin myös vaimooni pari vuotta myöhemmin.
Vuonna 2007 päälaji vaihtui tarkkuussuunnistukseksi, jota hän treenasi ammattimaisesti vuodet 2007–2014. Lapsuudenhaave toteutui vuonna 2011, kun Kontkanen voitti tarkkuussuunnistuksen MM-kultaa.
– Olin jo lapsena todennut, että voitan suunnistuksessa maailman-mestaruuden, Lauri Kontkanen nauraa.
Karttoja Kontkanen oppi tekemään jo nuorena ilman opastusta. Tarkkuussuunnistuksessa taidosta oli hyötyä, sillä osa treenistä tuli karttoja rustatessa.
Reitistöt vetonaulana
Pohjois-Karjalaan Kontkanen paluumuutti Jyväskylästä vuonna 2019. Nykyisin hän asuu puolisonsa kanssa lähes kotikonnuillaan Kulhossa.
Kontkanen mieltää luonnossa liikkumisen rentouttavaksi. Hän antaa ajatustensa vaeltaa kaikissa muissa ulkoaktiviteeteissa paitsi retkiluistelussa, joka vaatii koko ajan keskittymistä.
– Luonnossa voi rauhoittua. Mielikuvitus on kuitenkin sen verran vilkas, että ideoita tulee luonnossa aika paljon.
Kontkanen kuuluu paikallisiin retkiluisteluaktiiveihin. Lajin hän aloitti vuonna 2016.
– Se oli minulle sellaista luontoliikunnan heräämisen aikaa. Kävin melonnassa, retkiluistelussa ja maastopyöräilyssä peruskurssit.
Pohjois-Karjalaa Kontkanen pitää mainiona paikkana, jossa vetonaulana ovat etenkin erilaiset reitistöt.
– Monesti voi olla lähelläkin sellaisia paikkoja, joista ei ole ennen tiennyt.
Alkuperäinen artikkeli on julkaistu Karjalaisessa 26.6.2024.