Piekkarin pallottelijat / Suvi

Surumielinen Kittilä

kittil-070

Monet ihastelevat sitä, kun kerron olevani lähtöisin Lapista. Lappi sanana edustaa muualla asuville suomalaisille iloa, juhlaa, ruskan väriloistoa, lunta ja talviurheilua. Se on lupaus eksotiikasta.

Miksi lähdin Kittilästä? Miksi kävin siellä mutkan opintojeni jälkeen, mutta palasin takaisin Pohjois-Karjalaan? Lappi on monille lupaus hyvästä elämästä ja onnesta, kiiltokuvamainen mielikuva, joka vetää puoleensa kuin valo yöperhosia.

Elämä Kittilässä oli ihan samanlaista kuin monille elämä jossain muussa pikkukylässä ­– Valtimolla, Ilomantsissa, Enossa, Kontiolahdella tai vaikkapa Äänekoskella. Kerrostalon opettajanasuntolassa oli kirkkaanvihreät astiakaapit ja punainen jääkaappi. Kävin lähimetsissä leikkimässä kotista, ja päiväkodissa oli lepoaika kuten nykyäänkin. Keltainen polkupyöräni varastettiin, ja se löytyi mutkalle väännettynä samaisesta lähimetsästä. R-kioskilta sai valita sopivan kokoelman kymmenen pennin irtokarkkeja ja videovuokraamonurkassa houkuttelivat Nakke Nakuttaja ja Kelju K. Kojootti. Kun minulle tuli oksennustauti, vanhemmat ostivat kotiin punaista Jaffaa.

Ei elämä Kittilässä ollut kovin hääviä. Ei se ollut helppoa kai oikein kenellekään. Tuli lama, ja monista asioista piti säästää. Joihinkin lama iski vielä pahemmin kuin omaan perheeseeni. Koulussa kirjat kierrätettiin ja vaatteet samassa perheessä isosiskolta pikkusiskolle. Välitunnilla leikittiin kirkonrottaa ja pallopelejä. Pojat huusivat luokan ikkunasta ohi kävelleelle miehelle ”pimppi-Eero, pimppi-Eero”. Eero talutti mustaa koiraansa ja kiihdytti vauhtiaan aina koulun kohdalla. Erilaisuutta ei suvaittu, ja saman kohtalon Eeron lisäksi kokivat varmasti monet muutkin suuresta massasta poikkeavat kittiläläiset. Sellaiset, jotka uskalsivat vetää yllensä muutakin kuin Leviksen viisnollaykköset ja Adidaksen nappiverkkarit.

Jos minun pitää kuvailla elämääni ja elinympäristöäni lapsuus- ja nuoruusvuosilta, sopiva sana paikkakuntaan on suru. Vuosiin mahtui paljon melankoliaa ja ikäviä muistoja. Hautajaisia. Riitoja. Alkoholismia. Kittilä oli nuoruusvuosinani kunta, jossa tehtiin väkilukuun suhteutettuna paljon itsemurhia. Tunturilomien loistokkuus oli siitä touhusta kaukana.

Vaikka taide ja taidekasvatus olivatkin yksi pelastukseni kulmakivi ahdasmielisissä kuvioissa, tuntuivat aikuisten kulttuuripiirit pikkusieluiselta sisäpiiritouhulta. Sellaiselta, jossa keski-ikäiset naiset kilvoittelevat siitä, kuka saa parhaat kehut kukkatauluistaan. Minua suututti, että taidepiiritkin olivat kahtiajakautuneet parempiin ja huonompiin, normaaleihin ja outoihin.

Kittilä on minulle yhtä kuin surumielisyys. Sen yksinäiset ja hiljaiset kairat vetävät joskus puoliinsa, koska niissä näkyy elämän rajallisuuden raadollisuus.

 

Blogitekstin aiheena oli "Lappi".

Blogi on osa Pallottelijat-blogia, jota kirjoittavat vuoron perään Suvi Palosaari ja Ossi Nyström.

Suvi haastaa Ossin kirjoittamaan seuraavaksi sanasta "Ääni".

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
21.11.2019

Bloggarit

Ossi Nyström
3 artikkelia
Suvi Palosaari
3 artikkelia