Ihmeellinen Eno

On meillä täällä vaikka mitä, ja ollaan ylpeitä niistä!

Kun myö täällä Enossa tupataan aika usein olemaan kovin vaatimattomia ja vähättelemään omiamme, niin ajattelin, jotta nostetaanpa vaihteeksi "kissan häntää".

Vietin viikonloppuna syntymäpäiväjuhlia ja luonani oli vieraita eri puolelta Suomea. Sain heiltä todella paljon kiittelevää palautetta paikallisista tuotteista ja palveluista. Arvelin ensin kirjoittaa Enon kirkonkylän facebookiin yrittäjille kiitoksia, mutta päätinkin kertoa vähän pidemmin sanoin näistä juhlien alla, aikaan ja jälkeen esiinnousseista positiivisista ihmettelyistä. Nurinaahan ei ainakaan korviini kantautunut, mutta meno oli sen verran rentoa ja mukavaa, jotta tuskin suuremmalle nurinalle edes oli aihetta.

Juhlani pidettiin minullekin läheiseksi muodostuneella Louhitalolla, mikä tarjosi juhlilleni kyllä loistavat puitteet. Vieraat ihmettelivät ja ihastelivat taloa itseään sekä siellä myös juhlieni aikaan esillä ollutta, ystäväni Tuija Hirvonen-Puhakan Hetkinen -näyttelyä. Jos se on vielä kenellä näkemättä, niin tämä viikko on vielä aikaa nähdä tuo näyttely. Näyttely toi juhlilleni lisää ihanaa väriä ja kulttuuria, Louhitalon jylhien hirsiseinien vastapainoksi. Talon historia kuin myös nykyinen käyttö kiinnosti vieraita kovasti.

Myös juhlien ruokatarjoilussa suosittiin osittain myös paikallista tarjontaa.  Ahvenisen juureskuorimo toimitti suoraan Louhitalolle kuoritut perunat, joista pitkäaikainen paikallinen ystäväni loihti maittavan lohisopan. Keittiöapulaisiksi värväämieni ystävien sormet ainakin hehkuttivat juureskuorimoa, sillä muutoin edessä olisi ollut melkoinen ”perunateatteri”. Keiton kanssa syötiin sitten Viipukan paljon kehuja saanutta riihiruisleipää ja kahvin kanssa kommenttien mukaan ”juuri täydellisen kosteaa kuivakakkua” ja ihania pikkuleipiä.  Juhlajuomat hankin Enon Alkosta, jossa myyjät ovat asiantuntevia. Tarpeet mietittiin ja juuri oikeanlaiset juomat saatiin valituksi ja ostetuksi. Kantoipa myyjä ystävällisesti jopa ostoksia autoon kanssani, niin teki myös Viipukan leipomon myyjä!

Juhlien ohjelmasta vastasivat pääasiassa ihanat ystäväni elämäni varrelta. Nämä samat ystävät pääsivät loistamaan vielä juhlien huipennuksena olleessa karaokessa, josta huolehti Margareetta Räty karaokelaitteineen. Voi kuinkahan moni minulle kävikin ihmettelemässä iloista ja pirteää Mallua.  Eräskin vieras tuumaili, että vain tämmöisissä pienissä paikoissa voi kohdata tuollaista aitoa iloa ja intoa, kun Mallu silmät hymyillen ja säihkyen hehkutti ja kannusti kaikkia laulajia!

Koska juhlat kestivät myöhään yöhön, vietti varsin moni vieras yönsäkin Enossa, ja ainakin hotelli Kaltimonkoskessa oli useita seurueita yöpuulla. On sekin muuten hieno juttu, että kylältä löytyy oma hotellikin, joka kuulemani mukaan oli siisti ja asiallinen paikka, ajaen erinomaisesti yöpymiseen tarvittavan asiansa, vaikka pieni hotelli onkin! Ja Kuivalaisen Terho kuskasi taksillaan illan ja yön aikana väkeä juhliin ja pois hyvällä palvelualttiudella. Monet kyytiläiset käskivätkin lähettämään kiitosterveisiä!

Ja tiedänpä joidenkin vieraiden juhlien ulkopuolella käyneen ainakin Donassa syömässä, ja senhän nyt varmaan arvaattekin, että Donan ruoka sai kehuja. Ja onhan niitä vielä muitakin kylän oheispalveluja (ainakin ruokakaupat, tankkaus, apteekki) mitä tiedän vieraiden viikonlopun aikana käyttäneen! Jotta on meillä täällä kuulkaa vaikka mitä, kun vaan muistetaan käyttää näitä, että palvelut säilyvät, ja vielä voidaan aidosti hehkuttaa, että palvelut on laadukkaita ja aivan yhtä hienoja ja hyviä kuin suuressa maailmassakin, osin jopa parempiakin! Kiitos teille kaikille! Olitte tärkeä osa juhlieni onnistumista!

P.S. Ja kun nyt eletään tätä korona-aikaa, niin ennen kuin kukaan ehtii aloittaa päivittelyn juhlien järjestämisen vastuuttomuudesta, niin korona oli juhlien järjestelyissä huomioitu niin hyvin kuin se oli mahdollista. Kutsutut vieraatkin olivat vastuullisia, juhlimassa oli vain terveitä ihmisiä, monet jäivät juhlista pois viime metreilläkin flunssaoireiden vuoksi. Myöskin onnitteluja otin runsaasti vastaan juhlille epätavallisesti ilman halauksia ja kättelyjä. Mutta tärkeintä on muistaa, että kaikki vieraat tulivat juhlimaan omasta päätöksestään, ketään en pakottanut tulemaan, eli yhdessä kannamme vastuuta tästä kokoontumisesta.

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
05.12.2020

Bloggarit

Ossi Nyström
5 artikkelia
Suvi Palosaari
5 artikkelia