Heijastimien tanssi suojatien yllä

flashback xmas

flashback xmas

Ne menneisyyden joulut. Ihan sinne lapsuuden jouluihin en jaksa palata, liian hankala muistaa niin pitkälle yksityiskohtia. Teini-iästä saakka saattaa alkaa muistamaan miten joulua on tullu vietettyä. Lukiossa ollessa alko ne kaverijoulut joita pidettiin suurinpiirtein samalla porukalla sinne asti, kun sitouduimme kumppaneihin, jälkikasvuun tai toiseen kaupunkiin. Me ei kavereitten kanssa oikeen pikkujouluteltu milloinkaan, mutta vietettiin kaveriporukalla sit joulua joulupäivät, kun oltiin aattoilta pysytty jotenkuten erossa toisistamme ja koitettu olla porukoittemme kanssa. Kaverijouluissa juotiin halpaa kaljaa ja syötiin pitsaa, laulettiin ja remuttiin muuten vaan. Isompana joku oli kuskina ja ajeltiin kylillä. Käveltiin Enon keskustassa jouluvalojen alla. Silloin täälläkin oli vielä joulun tunnelmaa, kun kylän pääkadun yllä kulki ne suuret valovaijerit. Lahjoina vaihettiin mixtape kasetteja ja cd-levyjä.


Yheksän vuotta sitten kaikki muuttui. Oli eka joulu jota ei vietettykään kotikotona. En ois muistanu tätäkään enää, mutta kuvamateriaalia etsiessä löysin kuvia koirastani avaamassa lahjapakettiaan mutsin ja sen sillosen miehen luona. Oli myös eka joulu ilman kaveriporukkaa, mutta eka joulu virallisesti varattuna naisena. Kattelin ihanassa kaksiossani Yle Teemalta jotain norjalaista tai tanskalaista jouluaiheista nuorten fantasia seikkailusarjaa. Ensimmäinen jouluni ilman kuusta!

Vuosi siitä eteenpäin oli ensimmäinen joulu ihan omissa oloissani, mummo oli nukkunut pois kesällä ja välit omaan mutsiin viilenneet. Onneks olin tuolloin töissä kukka- ja lahjapuodissa ja sitä jouluntunnelmaa riitti mielinmäärin ja paketointivimmaankin se oli erinomaista lääkettä. Väännettiin naisten kanssa sormet verillä havukranssia ja rapisteltiin sellofaania pieneen psykoosiin asti, tehtiin sanomalehtitötteröä nurkat täyteen ja kauppa kävi. Kannoin kämppään tyhjästä lapsuudenkodistani muovisen kuusen ja ostin muutaman hassun uuden koristeen halpamyynnistä. Tein ensimmäistä kertaa eläessäni oikeata ruokaa ja kutsuin isän syömään aattoillaksi. Illalla ajettiin boyfriendin kans kotitaloni ohi, isä oli vienny sinne sisälle remontin keskelle lyhtyyn palamaan kynttilän, sen valo näkyi ikkunasta. Itketti. Muutama joulu tuosta eteenpäin meni saman kaavan mukaan, asunnot vain vaihtui välillä. Iltaisin käytiin ajelemassa metsäteitä autolla, mitä hankalampi kulkuinen, sitä parempi ja se jännitys siitä jääkö auto jonnekin kiinni.


Vuosi vuodelta pakettien määrä kuusen alla väheni. Neljä vuotta sitten joulukuusen juurella ei ollut kuin pari hassua pakettia ja reilun kuukauden ikäinen vauva. Tyttäreni ensimmäinen joulu ei tainnut olla mitään lumenvalkoista unelmaa, muistan vaan olleeni puolinukuksissa koko päivän, ruoka ei maistunut ja masenti. Mutta silloin joulu sai taas ihan uudenlaisen, erilaisen merkityksen.

Tänä vuonna mulle ei taida olla joulu tulossakaan. Sitä on liikkeellä, en ole onneks ainoo olento jolla tämä sama kummallinen tuntemus vuoden parasta aikaa kohtaan on.  Ei vaan yksinkertaisesti pääse siihen fiilikseen, vaikka opiskelun parissa on joulua laiteltu sinne sun tänne jo lokakuun lopulta saakka. Mun sydämestä on sen joulun mentävän aukon ilmeisesti täyttäny jokin muu. Ehkä mulle se joulu koittaa sitten parin kuukauden päästä, käsittämättömän ihanan kevät huuman muodossa. Mutta tyttären takia olen koittanut kuitenkin ottaa jonkinlaisen otteen joulun odotukseen, eli kyllä meillä tontut koputtelee nurkissa. Hyvää joulunaikaa teille lukijat.

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
21.01.2019