Ihmeellinen Eno

Kummallinen kesä

Heinäkuun viimeisiä päiviä viedään. Kuinkas tässä on näin käynyt? Minulla on vielä monta kesähommaa tekemättä, semmoisia, jotka olisi pitänyt tehdä jo toukokuussa tai kesäkuussa. Kohtahan ne voi jättää tekemättä kokonaan, ehtiihän ne sitten ensi kesänäkin. Tämä kesä on kyllä mennyt semmoista vilinää eteenpäin, ettei tunnu todeltakaan. Havahduin äsken siihenkin, että piti tähän blogiin kirjoitella kesäteattereista kesäkuun lopulla, ja tässä sitä ollaan.

Lue lisää...

Enolainen ja ylpeä siitä

Syntymäkotini, tai oikeastaan sen rippeet sijaitsee Louhiojalla ja varhaislapsuuteni koti sijaitsi Enon keskustassa. Lapsuuteni ja nuoruuteni asuimme perheeni kanssa Outokummussa. Toki vietimme myös Enossa paljon aikaa, olihan täällä mökki ja mummola. Mutta silti muistan yhä sen närkästyksen tunteen, kun mm. kesälomareissuilla ajauduttiin tuntemattomien kanssa juttuun ja isäni aina kertoi meidän olevan Enosta. Siis mitä? Täh? Mehän olimme Outokummusta! Tästä aina huomauttelin, mutta ei se tuonut mitään muutosta asiaan, Enosta oltiin isäni mielestä.  Olihan se muutenkin teini-Minnalle noloa, kun kerran oltiin kaupunkilaisia (siis outokumpulaisia), niin sitten kerrottiin olevamme Enosta, pienestä kylästä, jossa ei ulkopaikkakuntalaisen teinin silmin ollut mitään muuta kuin Vallisärkkä.

Lue lisää...

Vai että pitkä matka

Olen tässä viimeisen kuukauden aikana törmännyt useasti tähän kaukaisuuden ja pitkän matkan käsitteeseen, tähän iän ikuiseen aiheeseen, josta säännöllisesti puhutaan. Enoon, saatikka Uimaharjuun tuntuu muun muassa olevan hyvin vaikea saada uusia asukkaita, koska eihän tänne kukaan halua, olemmehan niin kaukana tuolta kaupungin sykkeestä. Mitäs tästä nyt on - kolmisenkymmentä kilometriä ja autoillen puolisen tuntia. Kaukanahan se…

Lue lisää...

Voi kun se olisi totta!

”Luottamus, täydellinen, ehdoton luottamus ihmisiin, jotka sen ansaitsevat, se on menestyksen ehto. Luottamus palkitsee parhaiten.” Näin kauniita sanoja luottamuksesta lasketteli ilmoille muuan Gabriel, tuo Louhiteatterin lavalla tutuksi tullut Auervaara. Esitykset päättyivät viime viikolla, kiirastorstaina, mutta nämäkin sanat jäivät elämään. Ei niillä mitään totuusarvoa Gabrielin sanoina ollut, mutta kyllä ne ainakin jossain määrin saivat vakuutetuksi mm. esittämäni roolihahmon neiti Ulriika Angerin.

Lue lisää...

Ihmeellinen Eno – Amazing Eno

Minä rakastan pelejä ja leikkejä, kisoja ja visoja, kaikenlaisia kilpailuja. Kotini aarteita on kaapillinen lautapelejä, joita olen säästänyt jo lapsuudestani asti, ja joita joulupukki yhä minulle lahjaksi tuo. Television lempiohjelmiani ovat erilaiset kilpailut ja visailut. Monien mielestä hömppää, mutta minulle niin totta ja viihdyttävää. Useimmat urheilulajitkin saavat minut penkkiurheilijana syttymään ja ystäväni tuntevatkin minut erityisesti intohimoisena SaiPa-fanina sekä hiihdon mm-kisojen seuraajana. Toisaalta monille tämä puoli minusta on suuri yllätys, varsinkin kun nykyään näyttäydyn ulospäin melko kultturellina henkilönä.

Lue lisää...

Bloggarit

Suvi Palosaari
2 artikkelia
Ossi Nyström
1 artikkeli