Heijastimien tanssi suojatien yllä

Näillä teillä loppuun palaa...

autotyttojpg

Tämä on tarina tytöstä jonka äiti istutti vuoden vanhana ponin selkään ja toivoi tästä hevostyttöä. Tuota juuri kävelemään oppinutta ei paljon ponit kiinnostaneetkaan, vaan mielessä oli jo paljon suuremmat hevosvoimat. Kohdusta asti tämä oli kuunnellut isänsä kuorma-auton turbon vihellystä ja diesel Datsunin moottorin tasaisen matalaa raksususta. Tytön isällä oli luultavasti kylän komein auto, olihan se musta ja kiiltävä, josta pieni tyttö oli hyvin ylpeä. Toinen ylpeyden aihe oli  ukin vihreä Taunus, mikä ukin pois nukuttua jäi tytön äidin käyttöön. Tyttö jo alle kouluiässä ilmoitti, että sitten kun hän saa ajokortin aikoo hän ajaa Fordilla, jos ei ukin Taunuksella niin ostaa sitten Sierran. Pieni sinivalkoisin Fordin ralliteippauksin koristeltu lelu Escortti oli tytön suurin aarre. Vapaa-aikoina tyttö istui kahden ikäisensä serkkupoikansa kanssa mummolan pihalla ja katsoi kun isommat serkut ajoivat peltoautoillaan rallia, välillä he löytyivät likaamasta itseään autotallista tai seikkailemasta läheiseltä autopurkaamolta.

Kouluikäisenä tyttö vietti sunnuntai-iltapäiviä isänsä kanssa, ajellen kylällä ja ammuskellen ärrän kulmalla päivystäviä teinejä ja kylänraittia hoipertelevia juopuneita pihlajanmarjapyssyillä. Tytöstäkin varttui teini ja tyttö sai uusperheen sisarusparven nuorimmaisen roolin. Sillä oli nyt isoveli ja isoveljellä oli auto. Isoveli istutti tytön autonsa kuskinpaikalle ja sanoi että aja nyt kun mieles tekee kuitenkin. Siinä se nyt oli, tyttö istui amisauton ratin takana ja humaltui wunderbaumin tuoksusta. Viisitoista vuotta kytenyt pieni kipinä sytytti suunnattoman palon. Kuudentoista vanhana hän äitinsa kanssa hankki ensimmäisen autonsa. Hän koristeli vaaleansinisen Opel Omegansa  autohifitarroilla ja hajukuusilla. Kun äiti meni iltavuoroon paikalliseen ravintolaan, pyysi tyttö ajamaan auton ärrän kulmalle, jotta voi istua illan siinä ja kuunnella musiikkia sillä aikaa kun äiti on töissä.

Lue lisää...

Ole sinä se aikuinen...

Tässä vaiheessa vuotta mun tekee mieli avautua aiheesta, nuoret ja työnantajat. Erityisesti haluan painottaa, että kyseessä on erityiset nuoret, niinkuin minä itsekin.

Ei ole epätavallista nykymaailmassa, että nuorilla ja nuorilla aikuisilla on jonkinlaisia ongelmia. Meitä on paljon. Mut mä jotenkin olen alkanut kaihtaa tuota ongelma sanaa, koska emme me kaikki ole ongelmallisia, me olemme paremminkin erityisiä. Me jotka elämme normaalia elämää, käyttäydymme normaalisti, emme hakeudu vaikeuksiin.

Jos sinä olet työnantaja ja kohtaat nuoren joka on ahdistunut, syrjäytynyt, jne. Hän voi olla työkokeilussa, kuntoutumassa tai työssäoppijana yrityksessäsi. Hän voi olla haluamassa päästä jaloilleen, haluaa otteen elämään, pois jostain tietystä oravanpyörästä. Hän haluaa oppia ja kehittyä, kasvattaa itseluottamustaan ja ajan kanssa päästä kiinni työelämään.

Lue lisää...

#fuckingenå - "On enää valokuvat kellastuneet"

#fuckingenå - "On enää valokuvat kellastuneet"

Postaussarja käsittelee hitusen ironisella otteella paikkoja joissa kirjoittaja on joutunut kasvamaan hieman kieroon.

Joskus sinne kaipaa. Niihin neonvaloihin, mun limevihree ribbipaita päällä, heilumaan oman aikansa tanssimusiikin jytkeeseen, puhaltelemaan saippuakuplia, saamaan pahoinvointia savukoneen ja strobovalojen luomasta illuusiosta. Liittymään siihen sytkärikulkueeseen joka kiersi tanssisalia ympäri hitaiden soidessa, kulkueeseen johon kuuluvat syystä tai toisesta eivät koskaan päässeet tanssimaan kenenkään kanssa. Lähtemään sit illan viimesen hitaan jälkeen kävelemään vajaan kilometrin päähän kotiin, kun ei vielä pelota metsän pedot tai muutkaan uhkakuvat.

Lue lisää...

flashback xmas

flashback xmas

Ne menneisyyden joulut. Ihan sinne lapsuuden jouluihin en jaksa palata, liian hankala muistaa niin pitkälle yksityiskohtia. Teini-iästä saakka saattaa alkaa muistamaan miten joulua on tullu vietettyä. Lukiossa ollessa alko ne kaverijoulut joita pidettiin suurinpiirtein samalla porukalla sinne asti, kun sitouduimme kumppaneihin, jälkikasvuun tai toiseen kaupunkiin. Me ei kavereitten kanssa oikeen pikkujouluteltu milloinkaan, mutta vietettiin kaveriporukalla sit joulua joulupäivät, kun oltiin aattoilta pysytty jotenkuten erossa toisistamme ja koitettu olla porukoittemme kanssa. Kaverijouluissa juotiin halpaa kaljaa ja syötiin pitsaa, laulettiin ja remuttiin muuten vaan. Isompana joku oli kuskina ja ajeltiin kylillä. Käveltiin Enon keskustassa jouluvalojen alla. Silloin täälläkin oli vielä joulun tunnelmaa, kun kylän pääkadun yllä kulki ne suuret valovaijerit. Lahjoina vaihettiin mixtape kasetteja ja cd-levyjä.

Lue lisää...

#fuckingenå - täällä meistä niin moni lähti kasvamaan...

Postaussarja käsittelee hitusen ironisella otteella paikkoja joissa kirjoittaja on joutunut kasvamaan hieman kieroon.

Rivitalojen pihoilla joissa alakouluikäisenä temmellettiin. Meit oli iso liuta kakaroita, Ahotien kasvatteja. Leikkikenttä oli näköjään saanu uudet keinut, mutta yks asia oli ennallaan.. Varastorakennuksen seinä oli yhä rapainen ja pallon jälkiä täynnä, piti hetki kattoa ja miettiä onko sitä edes pesty sen jälkeen kun me monotettiin pallolla siihen seinään. Voisin melkeen olla ihan satavarma siitä, että ne jäljet on ollu siinä sielt 90-luvun lopulta saakka! Kaikki näyttää niin pieneltä nyt näin isona.

Lue lisää...

Sinisessä hetkessä.

Sinisessä hetkessä.

Oo oma ittes. Älä suunnittele etukäteen. Rakastu siihen tunteeseen ja heitä kylil se yks ylimääränen kunniakierros, ehkä toinenkin. Älä päästä siitä irti. Lue rivien välistä. Itketä ittees vaikka väkisin ja hymyile lumisateelle. Kiinny johonkin mikä tuntuu turvalliselta. Naureskele itsekses, oo vähän omituinen. Tee just niinkun sua huvittaa tai oo tekemättä. Tunne eläväs, pysy elossa, ELÄ!

Heijastimien tanssi suojatien yllä

Heijastimien tanssi suojatien yllä

Kuten bloggaamisen luonteeseen kuuluu, niin ensimmäisessä postauksessa on tapana esitellä itsensä. Tämän blogin takana on tälläinen "ikuisesti 21 vuotias" enolainen tyttö, äiti yhelle pienelle tyypille, sisustusartesaani opiskelija ja elämäntapa köyhäilijä eli downshiftaaja.

Menneisyys bloggaajana on melko värikäs. Postauksia on ilmestynyt erilaisilla alustoilla ja osoitteilla jo vuodesta 2005, niin kuvattomana ajatusvirtana kuin myös värikkäänä lifestylenä. Henkilökohtaisen blogini hautasin menneen kesän aikana ja syksyn tullen mulle tarjoutui mahdollisuus aloittaa bloggaus täällä Pielisjokiseudussa. Voihan täs jo melkeen sanoo elävänsä jonkinlaista unelmaa, kun kerta tälläinen tilaisuus tuli.

Lue lisää...