EtusivuToimitusIlmoituksetOnline-palvelut
Pielisjokiseutu | to 5. tammikuuta 2012
Eno putosi veneestä viimeisen kerran
Legendaarinen Ravintola Enon vene lopettaa toimintansa.
/images/news/7651324.jpg
Sami Tolvanen  
Palanen enolaista kulttuurihistoriaa häviää, kun yrittäjä
Sirpa Salminen 
lopettaa Ravintola Enon veneen ja keskittyy syksyllä hankkimansa hotelli-ravintola Petran kehittämiseen Juuassa.
 
Enon vene on ollut viime vuosina avoinna vain perjantaisin ja lauantaisin. Juhlapyhinä, kuten nyt joulunpyhinä ja vuodenvaihteessa, on ollut vilskettä, mutta muuten asiakkaita on ollut vähän.
 
– Nihkeää on ollut, en kai minä tätä muuten lopettaisikaan, vuodesta 1995 ravintolaa pyörittänyt Salminen kertoo.
 
– Olin lopettamassa tätä jo viisi vuotta sitten, mutta en silloin sitten keksinytkään muuta tekemistä pienen tauon jälkeen. Nyt tätä ei enää aukaista uudelleen.
 
Hän on raivannut PKO:n omistamaa liiketilaa alkuviikon, ja työ jatkuu vielä parisen viikkoa. Irtaimistoa, muun muassa baarikalusteita, on kaupan lauantaina puoliltapäivin pidettävässä huutokaupassa.
 
Tilat vaatisivat perusteellista remonttia, mutta se on sitten jonkun muun huoli kuin Salmisen.
 
Nimi toi asiakkaita  
Enossa on tarjottu ravintolapalveluita Enon vene -nimen alla 70-luvulta lähtien. Nykyiselle paikalleen, liikekeskukseen, ravintola siirtyi vuonna 1984.
 
– Minä tulin tähän PKO:n ravintolapäälliköksi vuonna 1986. Kiertelin töissä vielä muualla ennen kuin aloitin tässä yrittäjänä vuonna 1995, Salminen kertoo.
 
Vuosiin mahtuu mukavia hetkiä ja erikoislaatuisia tilanteita. Yhtään mehukasta tarinaa hän ei suostu kertomaan.
 
– Ennen pelkkä Enon vene -nimi juoksutti väkeä tänne muualta, Salmisen aviomies
Asko Ikonen 
sanoo.
 
Salmisen firman nimi säilyy edelleen Ravintola Enon vene oy:nä, joten uutta samannimistä anniskelupaikkaa tuskin enää nähdään näillä kulmilla.
Ennen pelkkä Enon vene -nimi juoksutti väkeä tänne muualta. Asko Ikonen
Kontiolahti, North Karelia
to 02:00
/ig/images/weather/flurries.gif
-2°
Heikkoa lumisadetta
Tuuli: E nopeudella 6 m/s
Kosteus: 93 %
ke
-3/-3
/ig/images/weather/mostly_sunny.gif
Enimmäkseen aurinkoista
to
-1/-3
/ig/images/weather/chance_of_snow.gif
Lumisateen mahdollisuus
pe
-2/-8
/ig/images/weather/fog.gif
Sumua
la
-4/-7
/ig/images/weather/fog.gif
Sumua
..:: PAIKALLISUUTISIA
..:: LINKIT

Kunnalliset palvelut

Suositellut linkit:

Eno
Osoite: Liikekeskus, 81200 Eno
Telefax: 010230 8760
Email: toimitus@pielisjokiseutu.fi
Kontiolahti
Asioimistoimisto Nuttu & Tallukka
Keskuskatu 21, 81100 Kontiolahti
puh. 0500 224 7