EtusivuToimitusIlmoituksetOnline-palvelut
Pielisjokiseutu | to 23. helmikuuta 2012
Herajärven kierros odottaa uutta kesää
Matkailullisia mahdollisuuksia on vielä hyödyntämättä Kolin lähellä olevissa maisemissa.
/images/news/7726271.jpg
Raija Nevalainen  
Kolin maisemissa sijaitseva, vuonna 2007 Suomen kauneimmaksi vaellusreitiksi äänestetty Herajärven kierros on laajentunut 60 kilometrin mittaiseksi. Laajennus tuo uusia reittivaihtoehtoja ja luontoelämyksiä.
 
– Reitti koostuu kahdesta rengasreitistä, jotka voi kulkea valiten reitin pituudeksi 60 km, 40 km tai 30 km. Reitti sopii aloittelijoillekin, kunhan muistaa sovittaa päivämatkat omaan kuntonsa mukaan. Luontokeskus Ukon oppaat auttavat mielellään sopivan reittivaihtoehdon valinnassa”, kertoo Herajärven kierroksen laajennus -hankkeen projektipäällikkö
Heikki Hamunen 
.
 
Patikoisista 70 prosenttia on maakunnan ulkopuolelta. Suuri osa heistä olisi valmiita maksamaan käyttäjämaksujakin.
 
Herajärven kierros on vaativa korkeuserojen takia. Herajoki ylitetään välillä kahluuvaijerin ja välillä vetolautan avulla. Kahluuvaijeri on Etelä-Suomen ensimmäinen ja sen käyttäminen vaatii uskallusta kastaa varpaansa viileään Herajokeen! Herajärven kierroksella juostaan syksyisin myös Vaarojen maraton.
 
– Koko Herajärven kierroksen kulkemiseen on hyvä varata 3-4 vuorokautta. Reitin varrella voi yöpyä laavuissa, teltassa tai Metsähallituksen vuokratuvissa. Jeron ja Pärnälahden kelomökin remontit ovat juuri valmistuneet, ja niissä pystyy majoittumaan mukavasti myös aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä, vinkkaa puistonjohtaja
Kyösti Tuhkalainen 
Metsähallituksesta.
 
Työpaikkoja?  
Reittiä laajennettiin hankevaroin. Hankkeen ansioista reitille saatiin lisäpituuden lisäksi uusia palvelurakenteita, kuten laavuja, taukopaikkoja, infotauluja ja pysäköintialueita. Vaeltajille pystytään kertomaan reitistä uusien nettisivujen, esitteiden ja esittelyvideon avulla. Englanninkielinen materiaali helpottaa reitin kansainvälistä markkinointia.
 
Kontiolahden kunta teki Kiviniemen ja Ryläyksen välille mm. kaivon, sillä juomaveden saaminen tietyillä pätkillä oli ongelma. Kontiolahdella on oivat mahdollisuudet hyödyntää reittiä matkailullisesti ja kanootinvuokrausta, majoituspalveluja ja muuta oheistoimintaa onkin jo hyödynnetty. Reitti ei sovellu kuin pieneltä osin lumikenkäilyyn, mutta sulan maan aikana reitti on hyvin monipuolinen ja luo mahdollisuuksia hyvin monenlaiseen toimintaan.
 
Kunnan työllisyyssihteerin tehtäviä hoitavan
Liisa Kontturin 
mukaan Kontiolahdessa on kiinnitetty huomiota matkailuyrittäjyyskoulutukseen, jonka puitteissa pääosin muualta Suomesta käyvien patikoijien tarvitsemia palveluja voitaisiin hyödyntää.
 
Vuoden 2011 lopussa päättynyt Herajärven kierroksen laajennushanke sai rahoitusta Euroopan aluekehitysrahastosta, Kontiolahden kunnalta, Metsähallitukselta, Joensuun kaupungilta ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitosta. Valvovana viranomaisena toimi Pohjois-Karjalan ely-keskus.
Kontiolahti, North Karelia
to 02:00
/ig/images/weather/flurries.gif
-2°
Heikkoa lumisadetta
Tuuli: E nopeudella 6 m/s
Kosteus: 93 %
ke
-3/-3
/ig/images/weather/mostly_sunny.gif
Enimmäkseen aurinkoista
to
-1/-3
/ig/images/weather/chance_of_snow.gif
Lumisateen mahdollisuus
pe
-2/-8
/ig/images/weather/fog.gif
Sumua
la
-4/-7
/ig/images/weather/fog.gif
Sumua
..:: PAIKALLISUUTISIA
..:: LINKIT

Kunnalliset palvelut

Suositellut linkit:

Eno
Osoite: Liikekeskus, 81200 Eno
Telefax: 010230 8760
Email: toimitus@pielisjokiseutu.fi
Kontiolahti
Asioimistoimisto Nuttu & Tallukka
Keskuskatu 21, 81100 Kontiolahti
puh. 0500 224 7